perjantai 29. lokakuuta 2010

Blossom


"Ei riemulla rajaa ,
kun Cadillakilla ajaa ."
Tällaisen tilanteeseen hyvin sopivan lauseen keksi mieheni sisar Eila , kun pohdimme millä tätä kuvaa voisi ilmentää . Kuva on Kanadasta ja tässä ollaan automatkalla Nakinasta Thunder Bayhin . Tämä viehkeä otus on tuttaviemme lapsen lasten metsästä löytämä kissanpentu .
Täytyy ihmetellä kuka voi hylätä metsään näin pienen pennun , täysin avuttoman . Onni oli mukana ja nyt tämä Blossom on tuttaviemme suuresti rakastama kotikissa . Muistelen , että näitä pentuja oli kaksi ja myös se toinen on hyvässä hoivassa .

torstai 28. lokakuuta 2010

Ensilumen aikaan

Tämä kuva on otettu vuosia sitten . Minulla ei ole mitään kiinnostavaa uutta , joten tämä kuva on paikallaan laittaa esille . Näinä päivinä sää on ollut tosi pimeää ja sateista , suorastaan murheellisen näköistä eikä kamerani linssiin ole tallentunut mitään kiintoisaa . Odotan lunta . Sitten luulen saavani sellaisen tuhat tulimmaisen inspiraation , että alta pois . Ainakin aikaisempina vuosina on niin käynyt .

maanantai 25. lokakuuta 2010

Istutuksilla


Kertomus ajalta jolloin kaikki oli vielä toisin

YMPYRÄ

Aikainen kevät tänä vuonna , päästiin jo kahdeskymmenes viides päivä huhtikuuta istuttamaan koivuja pellolle . - Pellolle .

Hilda , viisikymppinen , pysähtyy solmimaan huiviaan tiukemmalle . Se oli valahtanut silmille hänen kantaessaan taimisäkkiä korkeille viiluille kynnetyllä pellolla .

Hitto - Hilda yrittää saada itseään tulistumaan , se kun on auttanut niin monta kertaa . Mutta ei sekään tunnu tänä päivänä onnistuvan . - Ei , ei .

Ajatukset kiertävät samaa kehää , liekö väsymystä . - Jostakin kumman syystä tänä päivänä tuntuu , että jokin asia olisi ajateltava loppuun . - Sitä on tullut lykättyä mielen taka - alalle jo pian kolme vuotta, - siitä lähtien kun ensimmäiset pellot istutettiin metsälle .

Hilda ja Eino olivat kaksikymmentä kahdeksan vuotta sitten , köyhänä nuorena parina saaneet hallintaansa niinsanotun kylmän tilan .
- Kuusikymmentä luvun alussa oli valtio antanut rakentamatta jääneitä asutustiloja suurinpiirtein samoilla ehdoilla kuin vähän aikaisemmin rintamamiehille . - Ehdot olivat tiukat . Piti rakentaa rakennukset ja raivata pellot melko niukan lainoituksen turvin .

Hilda ja Eino olivat päättäneet uskaltaa . - Ajateltiin , että eihän siinä kuinkaan käy , jos luudan päältä lattialle putoaa , - kaksi rahatonta .

Alettiin ahertaa . Tila oli täysin rakentamaton , oli vain metsää , suota ja risukkoa ja kaksi uskaliasta nuorta . - Liki kolmekymmentä vuotta siinä meni , kunnes tultiin tähän pisteeseen . - Istutettiin metsää itse niin suurella vaivalla raivatulle pellolle . - Oli käynyt niin kuten nykyään usein käy , että jatkajan puutteessa päätettiin lopettaa viljely . - Tässä Hildan ja Einon tapauksessa perustettiin metsätila .

Päätäväisin ottein Hilda nostaa säkin uudelleen selkäänsä ja lähtee jatkamaan vaivalloista matkaansa vielä parin saran yli .

Noin - helposti kuokka uppoaa pinnalta jo sulaneeseen viiluun . Harvoin kuokan terä yltää routaan . - Sitten isonnetaan kuokan tekemää reikää , taimen juuret kuoppaan , katsotaan että runko on suorassa ja juuret sopivan syvällä . Vielä hyvä polkaisu , ja siellä se on . - Mukavia nämä pottitaimet , ei tarvitse tällätä irtojuuria . Pitää vain muistaa ottaa paperi pois juurten ympäriltä . - Sitten kolme pitkää askelta ja taas sama . - Mitenkähän se tuo Eino mittaa tuon välin ? Siellä se lyö tainta maahan . - Komea se on vieläkin , vaikka raskas työ ikänsä . Lapsena jo sahalla töissä sota - aikana . Piiloon kuulema vietiin lapsityöntekijät , kun tarkastus tuli .

On sillä pojalla ollut sisua ja taitoa . Hyvä työmies ja tarkka metsänsä päälle . Ei myy kalikkaakaan , enemmän kun on aikonut , vaikka olisi minkälainen tinka . - Monet jo myyneet metsänsä tyhjäksi . Se sanoo aina , että, " mistä sitä sitten ottaa rahaa kun vanhuus ja sairaus tulee - jos metsät on myyty ."

Oikeassahan se on . Työtä , työtä ja pihistystä kai tämä elämä on ollut . Lujasta tämäkin pelto tehtiin . Kivistä , mutta niin hyvä maa - ja vielä salaojitettiin .- No siinäpä se on puun hyvä kasvaa . - Joku herra sanoi , että pitääpä seurata , miten puu viihtyy salaojitetulla pellolla . - Hm - siinä nyt ei tarvitse seurata - hyvinhän se viihtyy .

Mitähän varten ne rupesi viljelijää jahtaamaan nuo herrat ? - Kaiken maailman rajoitukset. - Mekään ei olisi saatu tuottaa kuin 65000 litraa maitoa vuodessa . - Kyllä siinä jää navetat rakentamatta sellaisilla tuloilla . - Parempi luopua sovinnolla - saahan tästä luopumiskorvauksen ja pellosta istuttamispalkkion . - Pankki ja verottajahan ne vievät sen rahan , mutta vieköön - kunhan päivä toiseksi muuttuu . - Sitä on tuo viljelijä pakosta kiinni tuossa pankissa . - Mutta onhan tuo ruvennut jo velatonkin päivä kuvastelemaan silmissä , nyt kun ei enää tarvitse otta lisää lainaa , maksaa vain entistä pois .

Hilda lyö tainta maahan niin ajatuksissaan , että säpsähtää , kun viilun päälle hänen eteensä ilmestyvät saappaat . - Jestas - mistä sinä siihen - mitä jos löin kuokalla .

- Etpä lyönyt - eikö sitä ruukata katsoa ennenkuin kuokka lyödään . - Vaikka oletko sinä tänä aamuna katsonut . - Minä vähän seurasin , että mitä se touhuaa . Välistä semmonen vauhti , että alta pois ja välillä taivaan rantoja vahtaa .

- Joo , nyt se alkaa taas sen opetussaarnansa . Aina se jaksaa neuvoa . - Uskos jo että tämän ikänen akka on mikä on . Hilda ajattelee itsekseen .- No niinkö otti päähän , että piti jalansyten tulla neuvomaan . - Turha siinä on neuvoa , kyllä ne taimet siinä kasvaa osaa . - Kato vaikka tuotakin riviä , noin hyvä - Hilda alkaa jo tulistua .

- Noh , noh . Enhän minä sitä , on vain kahvin aika .

- Oho , vai on .

Lähtevät tarpomaan eväitä kohti . Reppu on jo aamulla katsotun kiven luona . Sillä on hyvä istua .

- Kumma kun kädet tärisee , onko se niin kahvin tinka .

- Mikään kahvin tinka , - väsynyt sinä olet , vähän väliä nokallaan maassa . Puolittaisit tuon taimisäkin ennekuin lähdet kantamaan .

- Puolittaisit ? Ethän sinäkään puolita .

- No voi sinun jären juoksua . Minä nyt jaksan vaikka kaksi säkkiä , kun olen näin iso ja riski . Sinä tuommonen kipene . Täällä väsytät päivällä itsesi . Kuka se jaksaa kotona keittää ja tiskata illalla . - Minä saan oikaista selkäni kun kotiin mennään .

- Niinhän se on . Miksi sinun pitääkin olla niin vanhanaikainen mies , voisithan sinäkin tiskata .

- Onpa hyvää tämäkahvi , täytyy oikein nuuhkia . - Näkyy se tuo Einokin nauttivan kahvista , kun on noin onnellisessa hymyssä naama .

- Muistatko sinä Hilda , kun tehtiin tätä peltoa ? Aurinko paistoi ja tämä kivi oli niin mukavan laakea , kun tultiin tähän kahville . - Oltiin niin nuoria .

-Taivas - Hilda melkein vetäisee kahvinsa väärään kurkkuun , meinaa ihan punastua . - Tämäkö oli se kivi ? Minua niin pelotti , että jos naapuri näkee .

- Oiskohan tässä yhtä hyvä nyt , kuin silloin nuorena .

- Elä nyt höperehä ! Jos sillon nuorena naapuri olisi nähnyt , niin olisihan se ymmärtänyt . Mutta mitä se nyt sanos . - Juodaan vain nämä kahvit

- Juodaan . - Eino silmäilee ympärilleen . Mitenkähän monena keväänä tässä kerättiin kiviä ennen ohran kylvöä ?

- Monena - kato noita raunioita . - Minä olen tänä aamuna tehnyt ajatustyötä . - Olen ajatellut , että tämä ala kun istutetaan , on istutettu 25 hehtaaria - kaikki pellot , paitsi se pottumaa , mikä jätettiin ja se viimeksi ostettu pala . - Olen miettinyt , että tuliko meidän tehtyä turhaa työtä . - Raivattiin näin paljon peltoa , rakennettiin navetat ja kaikki tarpeellinen . Kaikki piti olla niin hyvin . Pellot yhtenäisinä alueina - sinä et sietänyt jos teki pellon sinne , toisen tänne . Ei meillä tehtiin kunnolla . - Ensimmäisten joukossa tehtiin leikkonurmikkokin pihalle . Ja toukotöihin alettiin mahdollisimman aikaisin , samoin AIV , heinät , puinnit - kaikki . Ja kun rupesi tämä aika muuttumaan , oltiin ensimmäisiä luopujia . - Olen miettinyt , olisiko kaiken voinut tehdä toisin . Olisiko ollut parempi jos ei olisi yritetty niin kovin .

- Ei olisi ollut . Minä olen sitä mieltä , että mies jos jotain tekee , niin tekee kunnolla . - Mitä se sellainen on , jos tekee vähän sinne päin . - Sellaisen on parempi olla yrittämättä . - Aikaansa on ihmisen elettävä , ei menneitä haikailla , ei tulevia pelätä . - Elämää on aina se päivä , mitä eletään . - Pitää uskaltaa tehdä ratkaisut .

- No silloinhan tämä meidän ratkaisu oli ihan oikein . - Minulla on tunne , että ympyrä sulkeutuu . - Maa palaa vuosituhantiseen olomuotoonsa . Me vain lainattiin sitä vähän aikaa . - Maa on hyvä , antoi meille leivän ja työn , elämän tarkoituksen sen aikaa kun me tarvittiin .

- Nyt käännetään lehteä elämäkirjassa . Aletaan uusi ympyrä - erilainen .

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lauantai ja meni leikkimiseksi

Tänä aamuna heräsin jo kuuden jälkeen erittäin virkeänä ja tarmokkaana . Jotenkin tuntui , että nyt teen kaikki tekemättömät työt . Kun päivä rupesi valkenemaan , lähdin aivan ensimmäiseksi kantamaan uuni - ja saunapuita . Ja siihempä se sitten lopahti se tekemättömien töiden teko . Löysin aivan ihmeellisiä tuohia . Voi , ei niillä voi sytyttää uunia , eikä saunaa . Etkös olekin samaa mieltä . - Tämähän on ilmiselvä tarueläin . Päitset päässä , niskassa pystykaulus ja aivan tuossa ylimpänä hopeinen kruunu . Ja niskassa hiukan kookkampi koru .
Tässä tämä sama eläin varjoineen .

Löytyi myös kaunis tuohikukka .


Tästä en ole aivan varma , mikä se on . Ensin se näytti aarrelaivalta , sitten näytti kasvavan puita kalliolla . - Tiedä häntä jos se onkin vain tavallinen tuohen käppyrä . Hahaa !




perjantai 22. lokakuuta 2010

Tämän päivän touhuja

Aamu alkoi valjeta hyvin toiveita herättävänä . Jokohan sieltä aurinko pilkistelee itäiseltä taivaalta . Taivaanranta mielenkiintoisen näköisenä . Olen kaivannut koko ikäni vuoria ja kukkuloita . Niitä ei ole , mutta päästin mielikuvitukseni liikkeelle . Tuolla taustalla siintelee minun vuoren rinteeni sinisenä ja salaperäisenä .
Aurinko tuli näkyviin ja valaisi pihan perällä olevien koivujen rungot .Olin valmis päivän touhuihin . Ihana aurinkoinen päivä tulossa . - Ruokin linnut . Talitinttejä on paljon enemmän kuin aikaisemmin . Varmaankin oli suotuisa pesimiskesä . Hömötiainen oli niin tuttuna , että luulin jo saavani siltä aamusuukon . -
Kiipesin katolle , jatkaakseni eilistä lehtien lakaisua , mutta nehän oli yöpakkanen liimannut kiinni peltien pintaan . - Tulin alas ja peittelin arimpia pihakasveja .

Yöllä pakkanen oli tehnyt hallin ikkunaan kauniita jääkukkia . - Tuli mieleeni sota-ajan laulu
" kaunis on lumikukka akkunalla , sen lehdet kylmästi hohtaa . Kaunis on nuoruuden rakkaus ..." Enempää en muistakaan .


maanantai 18. lokakuuta 2010

Maan lapset

Luen paraillaan kirjasarjaa " Maan lapset - Jean M. Auel , bestseller 80 - luvulta . Liekö tuttu kenellekään . Mainio sarja , mielikuvitusta parhaimmillaan . Sarja kertoo ajasta n . 30000 vuotta sitten , jolloin neandertaalin - ja nykyihminen asuttivat maata yhtäaikaa . Jääkausi on luppumassa . Eletään kivikautta ja on jo kehittynyt jonkinlaista kulttuuria .

Kun on kyse jääkauden ihmisistä , on selvää , että kaikki nykyisin ilmiselvät asiat eivät vielä ole tiedossa . Kuten esimerkiksi , millä tavalla elämä syntyy , ihmisten tai eläinten . Kuvitellaan , että nainen nielaisee miehen hengen ja tulee raskaaksi tällä tavalla . Miesten henkiä saattaa leijailla tienoolla ties miten paljon ja silloin tällöin sattuu että nainen tulee raskaaksi , vaikka ei ole naimisissakaan .

Tällä kertaa minua huvittaa eräs juttu . Näillä nykyihmisillä on joka vuosi suuret kesäjuhlat ja väkeä kokoontuu jopa tuhat henkeä . Ohjelmaan kuuluu monenlaista , mm . neitojen naiseksi tulemis rituaalit , sekä poikien omat rituaalit . - Sattuupa olemaan niin , että näiden ihmisten keskuudessa on vain yksi ainoa tummaihoinen mies . Jotkut naiset ihmettelevät , että onpa tällä tummalla miehellä vilkas henki , kun edellisen kesän juhlien jäliltä on useampia tummaihoisia vauvoja :o)

Sanoisin , että huumoria parhaimillaan , eikö vain .

tiistai 12. lokakuuta 2010

Suuri yllätys

Tänä aamuna
luontoäiti yllätti .
Piha puettu
valkovaippaan kokonaan .
Hiiskumatoon hiljaisuus .
--
Mies ei epäröi .
Kuulostelee , katselee .
Tämä on tuttua .
Olen kokenut tämän
lukemattomia kertoja .

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Lokakuussa

Pilvet itkevät .
Kohmeisena kyyneleet
satavat alas .
Räntäinen lumi
peittää alleen nurmikon .