lauantai 13. maaliskuuta 2021

UUUSI HARRASTUS


Nyt kun korona kurittaa koko meidän ihmiskuntaamme
ja me huolissamme masennumme ahdingon alla,
epätoivoisina mietimme tulevaa
vilkas mielikuvitus on tarpeen. Jos omistat vilkkaan mielikuvituksen, 
se yleensä tulee hätiin. 
Juuri pitkästyminen, huolestuminen
ja muu sellainen 
saa itsesäilytysvietin hereille. 
Et huomaakaan,
kun olet jo tekemässä jotakin.
 Uppoudut johonkin aivan toisenlaiseen asiaan,
mitä ankea arki on.
Melkein koko tämän korona ajan
olen askarrellut ja harrastanut ties mitä. 
Näin voi tapahtua meille eläkeläisille. 
Puhun nyt omasta puolestani.
Tuloksena mielikuvituksen toiminnasta 
tuli tällainen mini-satu-linna.
 


Tässä satulinnan olohuone.Valkea sohva! Se on aina ollut haaveeni, mutta eihän se arkiseen maalaiselämään millään sovi. Mutta ah, satu ja mielikuvitus juttuihin se sopii mitä parhaiten.


  Kaari-ikkunat ja kukat.     


Tässä linna on jo saanut valaistuksen




                                                           Kukkia tälläkin ikkunalla
    
 
                                                 Muurattu takka pitää huoneet lämpiminä   
           

                                  Tässä portaat tornihuoneeseen ja kaksoisovet muihin huoneisiin.
Laita mielikuvitus liikkeelle

Materiaaleina olen käyttänyt pieniä pahvilaatikoita ja munakennoja
sekä kaikkea mitä kotoa sattuu löytymään.


keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Maalaiselämää

Puhutaan usein elämän seestymisestä , tai maalaiselämän seesteisyydestä . - Omasta kokemuksestani kyllä voin sanoa , että elämä seestyy ajan myötä . Näissä kuvissa on osa mieheni ( kohta 77 v ) viimevuoden työn tulosta . Raskaan työn tekeminen voi olla osa seesteistä elämänmuotoa , jos tästä työstä tulee harrastus vailla taloudellisia rasitteita ja toimeentulopaineita . Työ voi tuoda tarkoituksen ja onnistumisen ilon elämään jos voi tuntea tekevänsä jotakin mielekästä , kuten tässä . Puupinot ovat ensiharvennus alueelta . Olemme istuttaneet nämä puut itse 20 vuotta sitten . Silloin istutusaikana emme osanneet kuvitellakaan , että näkisimme taimet puustona , mikä tarvitsee ensiharvennusta . Olen joskus murheellisena kuunnellut poliittisten tahojen suunnitelmista eläkeiän nostamisesta . Sitä ei pitäisi nostaa , ainoastaann sallia työn teko yli eläkeiän , niin kauan kun työntekijällä on siihen halua . Jos eläkeikä alkaa nykyisessä iässä , hyvin monet meistä eläköityvät terveinä . Monet löytävät itselleen jonkun harrastuksen tai työn sitten kun ovat vapaita jokapäiväisen työn kahleista . - Minä olen löytänyt tämän bloggailun ja kirjoittelun ja nautin tästä tavattomasti . Nautin aamuista , kun saa istua aamukahvilla kaikessa rauhassa ja ihmetellä mitä tämä uusi päivä tuo tullessaan . En tee pakollisia suunnitelmia , katson mikä on homman nimi sinä päivänä
Siispä , seesteisiä päiviä .

tiistai 14. toukokuuta 2019

Ensimmäinen Pääsiäinen Canadassa

                                 Kuva Beverly Kouhi Soloway, April 2019


  Usein olen sanonut, "rukoilkaa (toivokaa), sillä rukouksiin vastataan aina-ennemmin tai myöhemmin. tuhansia kertoja olen toivonut että saisin nähdä uudelleen sen näkymän minkä näin ensimmäisenä pääsiäisenämme Port Arhurissa. Vastaus tuli!! Facebook kaveri Beverly julkaisi ihastuttavan kuvan tämän kevään ensimmäisestä sateenkaaresta. Kun näin tämän kuvan ällistyin toden teolla. Siinä se nyt on se näkymä, mitä olen kaivannut yli viisikymmentä vuotta

  Oli meidän ensimmäinen pääsiäisemme Canadassa, uudessa maassa, niinkuin sanottiin. Kevät oli tullut aikaisin sinä vuonna ja pääsiäinen koitti kauniina ja lämpimänä. Olimme kotiutuneet mukavasti uuteen maahan. Mieli oli toiveikas ja luottava. Asuimme st James streetillä samassa talossa ystäviemme Silvastien kanssa. He asuivat alakerrassa ja me yläkerrassa. Olimme ostaneet auton jo heti syksyllä maahan tultuamme, Ford Custom, melkein uusi. Olihan se upeaa, ensimmäinen auto. Ajelimme usein retkillä milloin mihinkin suuntaan. Silloin pääsiäisaamuna suuntasimme "contrille"päin. Siellä ajellessamme tuli eteen rautatie, vartioimaton , ei puomia, ei varoitusvaloa. Eikä näkyvyyttä ollut mihinkään suuntaan. Arvelimme kuitankin, että parasta pysähtyä. Ja siinä samassa juna tuli ja se oli tavattoman pitkä. JOS...Se olisi ollut menoa koko perheelle.

  Ajelimme vielä pitkät matkat ennenkuin päätimme palata. Nautimme ihanasta säästä. Kun tulimme kaupunki alueelle, käännyimme High streetille ja ajoimme kohti Hilcrest Parkia. Silloin tämä kuvassa oleva näkymä mykistytti kauneudellaan. Rauhallinen kaupunki tuntui uinuvan auringon paisteessa. Superior väikkyi sinisenä taustalla. Tämä jäi iäksi mieleeni.

maanantai 9. tammikuuta 2017


















      Siirtolaisena Canadassa

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kirjoittamisen vaikeus

  Nakinasta tuli siirtolaisuutemme päätepiste. Elämä asettui uomiinsa ja tästä ajasta ei tunnu löytyvän varsinaista kirjoittamisen aihetta. Tapahtumia oli, totta kai, niin kuin jokapäiväisessä elämässä on, mutta ei sellaisia erikoistapahtumia.

  Tuli uusia tuttavia. Kerran, eräänä lauantai päivänä meille tuli tummapartainen mies. Aikansa kun juteltiin, selvisi, että hän oli Yrjö Laitinen Pyhäjärveltä, Raimon "perukkalaisia", niin kuin tavattiin sanoa. Hän kertoi asuvansa vaimonsa Helvin ja Poikansa Arton kanssa naapurikaupungissa Long Lac'illa. Meistä tuli perhetutut, vierailtiin toisissamme usein.

  Toiset uudet tuttavat olivat Riitta ja Eero Marttinen, He muuttivat Nakinaan Vavasta. Alkuaikansa he asuivat meidän yläkerrassamme ja täytyy sanoa, että mukavaa oli ja paljon jäi muistoja. Ystävyys on säilynyt tähän päivään asti, tosin yhteyden pito on jäänyt vähäiseksi.

  Meillä asui lyhyen aikaa vuokralla myös Aulis Hottinen niminen nuori mies. Hänkin oli tullut töihin Nakinaan ja oli asuntoa vailla.

  Olimme jo kauan aikaa harkinneet takaisin muuttoa Suomeen ja päätös kypsyi hiljaa mielessämme. Meillä oli Suomessa oma maatila, rintamamiestila. Alun alkaen jonkun rintamamiehen nimissä, mutta jäänyt aloittamatta ja rakentamatta kokonaan. Me olimme ostaneet tilan valtiolta ja olimme rakentaneet talon ja navetan, sekä 19 hehtaaria peltoa. Tila oli myymättä ja päätimme lähteä katsomaan mitä teemme, myymmekö, vai jäämmekö asumaan. Nakinan talon myimme ja pakkasimme tavarat ja suuntasimme Suomeen. Suomeen jääminen ei ollut mitenkään varmaa, joten ostimme meno-paluu liput. Paluuliput jäivät käyttämättä ja ovat vieläkin tallessa.

  Elämässämme ovat monet asiat tapahtuneet vauhdilla, niin Suomeen jääminenkin. Oli helatorstain aika, kun tulimme tänne kotiin. Muistelen, että silloin oli arkipyhien paikkoja muutettu niin, että helatorstai ei ollut torstaina. Emme ollenkaan tienneet varautua ostamaan ruokaa. Täällä perillä huomasimme, että kaupat eivät ole auki, ennen kuin maanantaina. Mutta Raimon veli Asko keksi ratkaisun, kävi ostamassa kananmunia jostakin talosta ja näin saimme sapuskaa pöytään.

  Kun päästiin maanantaihin ja oli selvitty ensi tyrmistyksestä, Raimo päätti että on ostettava auto, eihän sitä mihinkään pääse jos ei ole autoa. Joten Iisalmeen auton ostoon. Ostettiin Lada. Minä ihmettelin mikä se on, kun niin outo nimi. Kun oli kulunut kolme viikkoa Raimo osti käytetyn traktorin työkaluineen jne. jne.  Ja alkoi myllätä peltoja kuntoon !!!!

  Laitan vielä myöhemmin kuvia Canadan ajoilta (jos intoa riittää). On ollut pitkän aikaa tunne että tämä siirtolaisuus ajoista kertova tarina on saatava jotenkin loppuun, joten,  TÄSSÄPÄ TÄMÄ OLI.

 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Tulot ja menot

 
Tässä kirjoituksessa yritän luoda katsausta elintasoomme niinä aikoina. Tässä ovat näkyvillä vuoden 1971 tulot, mitkä muistini mukaan olivat hyvät. Metsätyömiehen ansioiden sanottiin olevan vertailukelpoiset pikkuvirkamiehen tuloihin ja ylittävän ne. En tiedä tätä tarkalleen, mutta netistä kyllä löytyvät tiedot joita voi verrata.

 
Ruokalasku on maksettu kahdesti kuukaudessa. Tämä elokuun 1970 lasku on keskitasoa.

 
Kolmen kuukauden sähkölasku kevättalvella1972

 
Kuukauden lämmitysöljyt. Hinta on 25,86 dollaria gallonalta (gallona on n. 4 litraa.)

 
 
Moottorisahan ostokuitti. On ostettu  kaksi sahaa, onko saatu alennusta, vai miksi. Raimo ei muista tätä.
 
Tässä on pääasialliset menot kuukaudessa ja joku hyvän ja virkeän laskupään omistava voisi luoda tästä arvion.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Naisten taivas

 
 Aikaa oli ja tuli uusi harrastus, valokuvaus.
Tämä on ensimmäinen ns. glamour kuva.
Sirkka oli erittäin hyvä kuvattava.
Minä meikkasin, kampasin ja komentelin,
Ole näin, katso näin ym.
ONNISTUI
 

 
Minä en luonollisestikaan voinut
tehdä kampausta itselleni,
mutta asian pelasti irtolisäke.
Tässä sen ajan vakiokampaus.

 
Tämän kuvan taustalla on hauska tarina.
Oli jotkin isot juhlat tulossa
ja piti saada uudet hienot vaatteet.
Riitta Halonen vas, ja Sirkka Silvasti kesk. minä oik.
Siis ne vaatteet.
Riitta ja Sirkka miehineen lähtivät
 viikonloppu vierailulle Thunder Bay'hin ja ostosmatkalle.
Minä jäin hieman kateellisena kotiin.
Ajattelin, että kai minä jonkin asun keksin.
Menin ostoksille omaan Hudson Bay'hin,
tutkin vaate tarjontaa.
Kas vain, täällähän on hurja alennusmyynti. Kuinka ollakaan, löytyi tosi hieno kimalteleva pikku mekko ja vain kaksitoista dollaria. Voiko olla totta ja juuri minun kokoa. Ostin sen siitä paikasta. olin ikionnellinen.Malttamattomana odotin maanantaita, sillä Riitta ja Sirkka olivat luvanneet tulla näyttämään löydöksiään. Tulivat, ja oli ostettu hienot asut, kengät ja laukut. Rahaa oli mennyt rutkasti. Sitten minä esittelin oman kahdentoista dollarin mekkoni. - " No niin, tuo se on koko ilon pilaaja" (sanoivat leikillään)



 
Oli sanonta
Canada on naisten taivas
 ja miesten helvetti.
 
  Nakinassa se itse asiassa oli aivan totta, mutta ei sitä aikoinaan silloin ajatellut, eikä ymmärtänyt. Nakina oli pikkukaupunki ja siellä ei ollut juuri naisille töitä. Jonkun verran kyllä, mutta ne oli jo täytetty. Näin ollen oli itsestään selvää, että miehet tekivät töitä ja naiset hoitivat kotia. Ja toden totta, eihän siinä kodin hoidossa ollut kovin paljon tekemistä, joten aikaa oli yllinkyllin tuhlata nuorta energiaansa kuka mihinkin. Useimmat meistä innostuivat (ainakin minä) hienoihin vaatteisiin, hiusten laittoon, uusiin ruokiin ja herkkuihin. Aivan kuin olisi ollut seikkailujen maailmassa. (Onneksi näin, sillä työtä ja arkea on sitten myöhemmin ollut aivan riittämiin, kiitos Luojalle noista ajoista.) 
 
 


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Piknikillä



 
 
  Kesäisinä viikonloppuina kävimme usein tuttavien kanssa telttaretkillä. Siihen seutu oli mitä parhain, sillä kalaisia järviä oli joka puolella ihan lähiseudulla. Näissä kuvissa olemme Esnagami-lacella. Kalliorantainen syvä järvi. Oliko niin, että sieltä sai kuhaa. Kuhat eivät ole jääneet mieleen, mutta iso hauki on kylläkin.
 
Josko murjaiseisin tässä vitsin. Meillehän suorastaan nousi päähän seudun ylenpalttinen kalarikkaus. Oli rautua, kuhaa ja siikaa ylen määrin, niin että hauki alkoi jo tuntua ihan roskakalalle. Miehet, Riitta mukana olivat saaneet kalaa ihan runsaasti ja lopuksi nousi "mahottoman" iso hauki. Sitä siinä yhdessä käänneltiin ja ihmeteltiin, mitä tälle tehtäisiin. Ei kai me tuota oteta. Päätettiin nakata se järveen takaisin. Heti kuitenkin huomattiin, että ei taida selvitä henkiin. Alkoi uusi onkiminen. Miehet saivat tosissaan kalastaa, ennen kuin se oli takaisin rannalla. Nämä kuvat ovat juuri siitä tilanteesta. Kalaa ei tullut kuvattua, mutta alimmaisessa kuvassa Toini ja minä laitamme sitä muovipusseihin. Fileroituna noin paljon, että uskokaa pois iso se oli.
 
 
  Toinen mieleen jäänyt hauska juttu. -- Siihen aikaan meillä ei ollut omaa telttaa, joten miehet vuokrasivat sen. Ja olivat samalla reissulla käyneet hakemassa hiukan juomistakin evääksi, olivat piilottaneet sen teltan sisään. Eihän sitä nyt kuivin suin. Eikä sitä juttua passannut Toinille ja minulle kertoa.
 
  Kun olimme löytäneet sopivan leiriytymis  paikan alkoi teltan pystytys. Ja katos kummaa, kun telttaa levitellessä sen sisältä pyörähti pullo esille. Miehet muka ihmettelemään, että jopas sattui, onkohan tuo unohtunut edelliseltä vuokraajalta tuonne telttakääröön. Meidän naisten olisi muka pitänyt uskoa tuo juttu, mutta eihän me uskottu.
 
 
 


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Juhlien uuteen vuoteen



 
 
Näissä kuvissa ollaan lähdössä juhlimaan uutta vuotta
Nakinan Legion Hall'ille
 
Joskus tulee mieleen hauskasti, että kyllä se oli
kaikki uutta
suomalaiselle maaseudun tytölle.
Muistan, kun suunniteltiin juhliin menoa,
joku kertoi, että täällä on erilaiset tavat
kuin Suomessa
Kun juhlissa tulee vuoden vaihtumisen aika
riemu repeää salissa.
Kaikki kulkevat ympäri salia
toivottamassa uuden vuoden toivotuksia
halaamalla ja suutelemalla ystäviensä kanssa.
 
 
 Minullehan tuli ongelma, miten selvitä juhlissa siitä vaiheesta. En ollut tottunut sellaiseen, enkä osannut käyttää alkoholia. Kai kerroin huoleni jollekin tuttavalle joka viisaana neuvoi. "Ota jokin juoma ennen juhlien sitä vaihetta." Tuumasta toimeen. Jonkun verran ennen kahtatoista kulaitin hyvät ryypyt. Ja sehän tehosi. Laskettiin sekunteja... kolme, kaksi yksi... Aah sitä juhlien hurmaa!! Ei ollut minkäänlaista epäilystä mikä juttu oli nyt meneillään. Sopivasti pujahdin sekaan ja sydämeni pohjasta toivottelin uutta vuotta kaikille tuttaville, jollekin jopa kahteenkin kertaan.


Joulun viettoa





 
Kahden maan joululaulut mielessä
uudet niin kiehtovan erilaisia
kotimaan laulut niin kaihoisia
koti-ikävää tuoden.
 
Kahden maan jouluruoat pöydässä
suomalaiset kinkku ja laatikot
mutta myös uuden maan
kalkkuna lisukkeineen
tortut ja piparit
 
Lasten joululoman alkajaisiksi
englantilaiset joululaulut raikuivat
koulun aulassa
 
Me suomalaiset juhlimme pitemmän kaavan mukaan
"kieliset" hiukan lyhyemmän.
 

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Syksy



 
 
Kovin verkalleen tämä kirjoitteluni etenee. Taitaa olla niin että minulla ei ole pitkäjänteisyyttä.
 
  Ylimmäisessä kuvassa Riitta on Halloween tunnelmissa ja minä samoihin aikoihin onnellisena ikiomassa keittiössäni. Alimmaisessa kuvassa Raimo ja Unto ovat nylkemässä ensimmäistä hirvi saalistaan.
 
  Ensimmäisestä syksystä on jäänyt mieleeni hammaslääkärissä käynti Long Lacilla. Nakinassa ei ollut lääkäriä, joten oli mentävä joko Geraldtoniin tai Long Lacille, lähikaupunkeihin. Viimeksi mainittuun oli junayhteys, joten se oli luonnollinen valinta. Hyvin monta kertaa Canadassa tuli vastaan sellainen erilaisuus Suomeen verrattuna kuin ihmisten toisistaan huolehtimine. Hammaslääkäri oli miellyttävä puhelias nainen ja keskustelimme hoidon lomassa asiasta jos toisestakin - kuten että olimme muuttaneet Nakinaan sinä syksynä. Hän kysyi, miten aion viettää loppupäiväni, sillä  takaisin meni ainoastaan yksi juna iltamyöhällä. Kerroin, että kai menen johonkin baariin istumaan. Hän ystävällisenä ehdotti, että voisikohan hän soittaa yhdelle mukavalle suomalaiselle naiselle HELGA HAKKARAISELLE, jos hän vaikka ottaisi minut vieraakseen päivän ajaksi. Hän soitti ja sain ystävällisen tervetulo toivotuksen.
 
  Hyvin löytyi Hakkaraisten upealla paikalla, järven rannassa oleva uusi talo. Talon emäntä oli takapihalla pihanlaitto puuhissa. Siinä sain uuden pihanperustamisniksin. Oli nimittäin jo myöhäinen syksy, talvi tulossa ja hän oli kylvänyt piharuohon. Kertoi, että ruohon voi kylvää myöhään juuri ennen talven tuloa, siemenet itävät vasta keväällä.
 
  Talo oli viimeistelyvaiheessa, kaksi työmiestä oli viimeistelemässä sisustusta. Helga laittoi heille ja myös minulle ruokaa. Sanoi keittävänsä "soppoo". Katselin kun hän kätevästi teki myös salaattia ja panin muistiini mitä aineita hän käytti salaatissaan ja millä tavalla hän ripsautti suolaa, sokeria ja etikkaa salaatin sekaan, ei salaatinkastiketta. Tuolla tavalla teen vieläkin usein salaatin, ripottelen kuin Helga.
 


torstai 3. joulukuuta 2015

Alku Nakinassa

  Oikeastaan voi sanoa, että koti tuntui heti kodilta ja pikkukaupunki ihan mukavalta. Elämä ikään kuin meni "uomiinsa". Olen usein miettinyt, että elämä todella muuttui jotenkin turvalliseksi tavalliseksi perhe-elämäksi, mistä asiat eivät ole jääneet mieleen yhtä tarkasti kuin aiemmat tapahtumat. Mutta ensimmäinen sunnuntai kuitenkin on jäänyt mieleeni hyvinkin tarkkaa.

  Raimo lähti Silvastin Unton kanssa kalaan ja Sirkka tuli lasten kanssa meille ehdottaen, että mentäisiin kylään Hyvärisille. Hekin olivat ostaneet talon ja muuttaneet hiukan aikaisemmin. Tapahtui kuitenkin niin, että Riitta ja Sirpa, Silvastien esikoinen eivät halunneetkaan mukaan vaan ehdottivat, että he jäisivät leikkimään meille.  No niin tehtiin ja me menimme toisten lasten kanssa kyläilemään.

  Nakina oli minulle vielä outo ja arvoituksellinen joten minä halusin kotiin melko pian. Hätäilin, että sitä ei tiedä mitä tytöt ovat saaneet aikaan keskenään ollessaan. Sirkka tietenkin "toppuutteli" minua, että elä nyt turhia, mitä ne nyt olisivat keksineet. Minä kuitenkin menin kovalla kiireellä, hyvä että Sirkka ja lapset pysyivät perässä. Lähestyttiin taloa ja Sirkka nuuhkaisi ilmaa ja alkoi nauramaan, kehoitti minuakin vähän nuuhkimaan ilmaa. Minä aivan ihmeissäni, että miten niin. Sirkka tuumasi naurunsa lomassa, että eivät he ainakaan ole nälkään kuolemassa, kun ruoka tuoksuu. Mentiin sisälle ja siellähän Riitta oli paistamassa räiskäleitä ja Sirpa istui pöydän ääressä lautanen edessään. Aika topakoita lapset ovat joskus, Riitta ei ollut silloin vielä yhdeksää vuotta. Muistelen, että Sirkka muistutteli minua silloin tällöin kuinka keksin turhia huolia.

  Toinenkin pieni hassu tapatuma on jäänyt mieleeni noista ensimmäisistä päivistä. - Eräänä päivänä Sirkka tuli tutustumaan meidän taloomme ja kierreltiin joka paikka, huoneet ja piha. Raja-aidan vierellä kasvoi keltaisia pitkiä kukkia, aivan outoja meille. Niitä kun tutkimme ja nuuhkimme, sattui kukkien seassa olemaan ötökkä, mikä pisti minua käsivarteen. Aivan siinä paikassa käsivarteeni tuli iso paukama ja tuska oli ennen kokematon. Minä hätäännyin ihan tosissani. Mielessä kerkesi pyöriä tuhat ajatusta, tämä paikka on niin kaukana, ei ole lääkäriä, ei sairaalaa, lieko sairaanhoitajaakaan. - kunnes - Sirkka järkevänä - eihän tuo ole kuin ampiaisen pisto. Eikö sinua ole ampiainen pistänyt koskaan? No ei ollut pistänyt ja kipeä oli. Kyllä minä olen viisastunut noista ajoista ja saanut ampiaisen pistoja kerralla jopa kaksikymmentäkin, enkä ole sen koomin hätääntynyt.

  Tässä seuraavana on kuva minkä olen  aina muistanut mielessäni otetuksi juuri sinä samana sunnuntaina kuin tuo räiskäleen paisto juttu. No oli miten oli, joka tapauksessa se on ensimmäinen Nakinassa ottamani kuva.

 
 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Muutto Nakinaan



  Olen kuukausi tolkulla odottanut inspiraatiota, mutta ei sitä kuulu ei näy, joten alan kirjoittamaan ilman sitä. Se tulee jos on tullakseen.

  Muistaakseni elokuun alussa muutimme Nakinaan. Raimo oli ostanut sieltä talon, kuten monet toisetkin yhtä aikaa muuttaneet. Talo oli hirsirakenteinen ja ihan Nakinan alkuperäisiä taloja, elikkä noin 50 vuotta vanha. Edellinen asukas, suomalainen muuten, oli tehnyt remontin  talossa, joten se oli ihan mukiinmenevässä kunnossa. Olohuone, keittiö, kylpyhuone ja kolme makuuhuonetta. Olin kerrassaan tyytyväinen. Ihme, sillä Suomeen oli jäänyt vain viisi vuotta vanha itse rakennettu koti. Mutta jotenkin se ei ollut niin tärkeää, oliko talo uusi vai vanha, olihan se kuitenkin kunnossa kaikin puolin. Viihtyvyyttä lisäsi se, että kalustimme talon kokonaan heti muuton aikaan. Ostimme huonekaluja Thunder Baysta ja kaikista mieluisin oli ajastimella ja pyörivällä grillillä varustettu sähköliesi, toinen oli pyykinkuivaaja, minkä Raimo oli ostanut käytettynä joltakin Nakinasta pois muuttavalta perheeltä.

   Muuttoapuna meille olivat Toini ja Ilmari Halonen ja uudet huonekalut tulivat junarahtina elokuun alussa. Laitan tähän kopioita ostokuiteista sitä ajatellen jos vaikka joku joskus sattuisi tutkimaan esim. palkka ja hinta tason suhdetta niinä vuosina. Ja onhan tämä eräänlainen dokumentti siirtolaisuudesta.






 

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kesä 1969

 
Henkilöt vasemmalta
Elias Kumpula, Tilda ja Arvi Mäki ja Mary Kumpula

 
Tässä kuvassa myös meidän perhe
Kuvaajana Elias Kumpula
 
Kesä oli kaunis, ihan kuten kaikki kesä yleensä ovat muistoissa kauniita. Mukavia viikonloppuja, käytiin Kumpuloiden kanssa heidän kesämökillään. Alla oleva kuva on eräältä mökkiretkeltä. Ajaessamme huomasimme tien sivussa pienen karhun poikasen. Eksyneeltä näytti, ei  emoa missään, pysähdyimme katsomaan. Kohta tielle pysähtyi auto toisensa jälkeen ja kamerat raksuivat. - Vaikka karhu oli aika yleinen niillä seuduilla, ei toki monikaan ollut nähnyt niitä, en ainakaan minä. Totta kai kuvittelimme , että pennulla on nälkä ja annoimme palasia eväistämme. Söihän se, lieneekö ollut nälkä. Kohta kuitenkin arvelimme, että emo voi olla metsän siimeksessä, joten lähdimme eteenpäin
 
 
 
 
  Olikohan se juuri tämä kesä, kun Port Arthur ja Fort William yhdistettiin samaksi kaupungiksi ja tälle näin syntyneelle uudelle kaupungille oli löydettävä nimi. Nimestä järjestettiin äänestys. Mekin olimme jo niin kotiutuneet, että osallistuimme äänestykseen, mutta oivoi, meidän äänestämämme nimi ei voittanut. Radiossa, televisiossa, sanomalehdissä ja yleisesti  muutenkin käytettiin paljon Lakehead nimeä, mutta vaalin voitti kuitenkin Thunder Bay, kaupunkihan sijaitsee  "UKKOSLAHDEN" rannalla.
 
  Miehet siis kulkivat töissä, mutta me naisetkin pääsimme tutustumaan Nakinaan kesän alkupuolella. Työnantaja järjesti juhlat, "safety party"nimikkeellä . 
 
   Minä, Sirkka Silvasti, Sirpa Hollanti ja Lea Halonen menimme Halosen autolla. Raimo selosti minulle kotona matkareittiä ja mainitsi, että se on pieni kaupunki metsien keskellä. Varokaa ettette vahingossa aja ohi. Kun mielestämme alettiin lähestyä kaupunkia, koetettiin olla tarkkana, hiukan sateinen päivä sattui olemaan silloin. Minä tietenkään en malttanut olla jekuttamatta ja jossakin vaiheessa kiljaisin - "tuolla se oli". Jarrut pohjaan - "missä, missä". Minä - "ei se tainnutkaan olla". Vihdoin oltiin perillä, eikä se sitten ollutkaan ihan niin pieni kaupunki mitä luulimme.
 
  Olen monta kertaa muistellut tätä ensimmäistä tutustumista Nakinaan. Minä luulen joissakin asioissa olevani erilainen kuin monikin meistä.- Koin jotakin erilaisuutta, jännittävää Nakinan ilmapiirissä. Tällä Suomessa sen huomaa selvemmin. Ajatellaanpa esimerkiksi miten erilaiselta ja sanoisinko eksoottiselta tuntuu sellainen pieni kaupunki erämaiden keskellä sellaisesta joka on elänyt seudulla jossa joka ikisen mutkan takana on talo tai kylä tai jotakin asutusta. Useinkaan ei mitään merkittävää, mutta jotakin. Siellä oli erämaata joku kymmenen kilometriä ja pieni kaupunki ja näin uudelleen ja uudelleen.
 
  Juhlat olivat melkoiset, tarjottavaa pöydät notkuen ja lopuksi tanssia. Ja juotavaa oli yllinkyllin. Yövyimme miesten vuokratalossa ja tunnelma oli rattoisa, tottakai.
 
  Nakina oli siihen aikaan n. 50 vuotta vanha, perustettu rautateiden tarpeisiin. Oli rakennettu alueen halki kulkeva  rautatie ja asema missä junat pysähtyivät. Rautatiet tarvitsivat työntekijöitä ja työntekijät asuntoja ja näin syntyi kaupunki. Talot olivat pieniä alunalkaen hirsistä rakennettuja, osa jo parhaat päivänsä nähneitä, mutta osa remontoituja. Kaupungin rakentajissa oli ollut paljon myös suomalaisia ja muutama näistä alkuperäisistä asukkaista eli vielä siihen aikaan. Seutu oli ollut intiaaniväestön aluetta. Monet rakentajista olivat menneet naimisiin intiaaninaisten kanssa ja jälkeläisiä asui edelleen siellä. Kauppiaita, metsästäjiä ja muita ammatin harjoittajia oli myös tullut. Jollakin tavalla paikassa oli tietty tunnelmansa.
 

   Kaupungin nimi NAKINA on intiaanien kieltä ja
tarkoittaa "sammaleen peittämä alue, kenttä"
Minä suomensin nimen muotoon,
SAMMALIKKO