sunnuntai 25. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Odottavaisin mielin
Tänä aamuna saimme kokea iloisen yllätyksen , kun yöllä oli tullut lunta ihan roppakaupalla .
Eikun kamera käteen ja kuvia ottamaan . Jokohan uskaltaisi odottaa valkeaa Joulua . Kyllä Joulun vietto on ihanaa näin kaamoksen keskellä . Pimeä aika ei tunnu ollenkaan niin pitkältä , kun ajatukset keskittyvät Jouluun . Mukavaa Joulun odotusta teille kaikille .
tiistai 22. marraskuuta 2011
perjantai 4. marraskuuta 2011
lauantai 17. syyskuuta 2011
Huippuhetkiä
Hyvin usein me ihmiset kuljemme arkisissa askareissamme silmät alas luotuina , emmekä huomaa ympärillämme tapahtuvia asioita . Podemme kaukokaipuuta ja unelmoimme onnen hetkista jossakin kaukaisessa satumaassa . Mielikuvamme eivät tavoita niitä kiitäviä hetkiä, aina ne ovat jossakin muualla , ei täällä minun luonani .
Eilen olin suopelloillamme taimikoiden hoidossa , elikkä poljin nurin pienten kuusen taimien ympärilleni kasvanutta valtavaa horsmikkoa ja nokkos pöhelikköä . Hommahan olisi aivan mahdoton , ellemme olisi keväällä ennakoineet työn hankaluutta . Kokemusta parin vuosikymmenen ajalta . Taimia kun ei ollut tällä kertaa kuin 2400 kappaletta , päätimme laittaa merkkikepit helpottaaksemme niiden löytämistä . Avuksi saimme Jussin , tyttärenpojan . Pitkä kuiskale , kinttuja riittää tarpomaan hankalalla laikutusalueella .
Siispä mieleni ei ollut harmista hankala , vaan ajattelin niitä , näitä . Kiittelin Luojaa kauniista syyspäivästä ja kokeeksi ajattelin mukavia asioita , oikein yrittämällä . Auringon lämpö helli poskea , yllä loputtomiin ulottuva taivaan sini , ilmassa odotuksen tuntua . - Mitä odotin .
Sitten se tuli . Lähisuolta kuului ensimmäinen kurjen merkkihuuto . Kauas kantava , ikäänkuin valittava huuto . Se sai vastauksia ympäristöstä . Pian huomasin yläpuolellani lentävän valtavan kurkiauran . Suon asukki oli vahtivuorollaan kuullut muuttamassa olevan auran huudot .
Kurkiaura lensi kohti etelää , varmana suunnastaan . Hei , hei ystävät eikö jo lähdetä . Kaukokaipuu riipaisi kovasti rintaani , voi pääsisinpä minäkin .- Sinne ne katosivat horisontin taa.
Mutta meidän kotisuolla alkoi todellinen perheneuvottelu . Isäkurki kailotti oikein komentajan äänellä : kyllä ei tullu vittistä , eikä vottista tästä meidän touhusta . Tuolla jo toiset menee , eikä meillä ole mitään valmista . Äitikurki siihen : penskat , ei mihinkään ennenkuin aamupala on syöty . EI OLE NÄLKÄ .- Vai ei ole , mikäs sen nälän vei . Sitäpaitsi en minäkään ole valmis , ei ole asu kunnossa , eikä meikit . Katsokaa miltä minä näytän , tuosta ja tuosta pitää vielä sukia ...Oo tätä perhettä , ajatellaan joutavuuksia , huutaa isäkurki .
Sepittelin mielessäni kurkien perheneuvottelua hymyssä suin ja huomasin miten turhaa on kaukokaipuu . Se kaikkihan on tässä ja nyt , ota ja nauti , älä hukkaa elämäsi HUIPPUHETKIÄ .
lauantai 13. elokuuta 2011
Syyskesää
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
perjantai 8. heinäkuuta 2011
19 . Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät
Ensimmäinen postaus .
Minä olen aivan väärä ihminen tekemään tätä postausta , kun en osaa kertoa kuvien ajopeleistä muuta kuin tässä kuvassa olevan traktorin tiedon . Takimmainen traktori on Suomen vanhin , vuodelta 1917 ( muistinko tuonkaan oikein ) .Toisaalta onko tarpeenkaan minun tietää näistä kuvista , asiasta kiinnostuneet menkääpä katsomaan Oulaisiin . Jos ei tänä kesänä , niin seuraavana . KYLLÄ KANNATTAA .
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Juhannusaatto
Hei ystävät , likellä ja kaukana .
On juhannusaatto ilta , Suomi juhlii yötöntä yötä .
Taivas on ollut pilvessä koko päivän , kunnes nyt illalla se tuli pilvien takaa . Näin valoisa on tämä pohjolan kesäinen yö , tätä ei kannata menettää nukkumalla sen ohi .
Sieluun tulee pieni pilkahdus kesäyön tunnelmaa . " kesäyön on onni omanani...."
Kuvat on otettu kymmenen maissa , mutta tätä kirjoittaessani kello likentelee puolta yötä . Yhä vaan on valoisaa , onhan meillä YÖTÖN YÖ .
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
torstai 5. toukokuuta 2011
Loma Ranskassa
Hei ystävät , vieläkö muistatte minut !?
Bloggaustauko on venähtänyt pitkäksi , multa loppui asiat .
Nyt on hiukan kerrottavaa , sillä olin Pääsiäislomalla Angersissa ja Pariisissa esikoistyttäreni ja kälyni kanssa . Vierailimme Angersissa asuvan nuoremman tyttäreni luona .
Yllä olevassa kuvassa olemme kaikki , tutkimassa ruokalistoja eräässä ravintolassa . Olemme lomailleet muutaman kerran tällä samalla porukalla , milloin missäkin . Kaupunkilomia kaikki ja kaikki tehty näin keväällä . Ranskassa oli jo täysi kesä ja täytyy sanoa , että tuntui hieman haikealta nousta koneeseen ja jättää kesä sinne . Niissä tunnelmissa luonnollisesti alettiin pohtia , minne mennään vuoden kuluttua , katsomaan kukkivaa kevättä .
Tässä olemme menossa tutkimaan keskiajalta peräisin olevaa linnoitusta .
Helteinen kaupunki , kuvattuna linnan muureilta käsin .
Tässä tyttäret mittailevat valtavaa puuta puistossa missä oli sadoittain erilaisia puita ympäri maailmaa.
Puiden varjot houkuttelivat hellettä pakoon .
Viihtyisä lampi kukkapuistossa .
Kukkaloistoa .
Kuvia Pariisista laitan " endles night " blogilleni .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)