maanantai 19. tammikuuta 2015

Ukkoskesä

 
Kesä tuli, hellettä ja ukkosta. Muistaakseni juuri tämä kesä oli sellainen, päivällä helle porotti kuumentaen kadut ja koko kaupungin, mutta yön aikana kovat ukkoset viilensivät ilman niin, että aamusta oli ihan mukavan viileää. Olin työssä sairaalan keittiössä ja siellä oli todella tukalaa. Minun työtehtäviini kuului mm. vihannes- ja maitotuotekylmiöiden siivous. Olipa mieluista - taisin siivota niitä ihan pitkin päivää, vaikka ei olisi niin tarvinnutkaan.
 
  Yllä olevassa kuvassa olemme lasten kanssa jossakin suomalaisten seuran kesäkämpällä lasten kesäjuhlassa. Aikuiset vasemmalta; Helmi Hirvinen ( Riitan hoitotäti), edessään poikansa Pauli, Sirkka Silvasti ja tytär Margrit ja minä. Riitta kurkistelee takana vasemmalla. Muita lapsia en tunne. Olisipa hauskaa jos joku tunnistaisi loput.

 
Kukkaloistoa ja Riitta uudessa mekossa Hill Crest Park'illa.

 
Tässä kuvassa Riitan kanssa on joku tyttö lähistöltä. Tämä tyttö oli tullut vasta aikoihin Suomesta vanhempineen ja kaipasi leikkikaveria. Usein hän kipaisi meille leikkimään Riitan kanssa. En koskaan tullut tietämään keitä tyttö perheineen oli. Hän vaan ilmestyi pihalle eräänä päivänä ja tuli usein sen jälkeen. Keitä olivat, saanko koskaan tietää.
 
Kaupungissa oli uima- ja retkeilypaikka Bulevard lake . Sinne suuntasimme lasten kanssa hellettä pakoon, mutta emme usein. Hankalaa mennä sähköbussilla toiseen laitaan kaupunkia helteessä. Sama matka takaisin ja sen jälkeen oli ainakin yhtä kuuma kuin lähtiessä. Joskus menimme istumaan kauppojen baaritiskin ääreen nauttimaan kylmää juomista. Ai että oli ihanaa, parempaa kuin Suomessa. Nautittiin olostamme.
 
 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kolme eri työnantajaa, vuosi 1969


  Olen monta kertaa ihmetellyt, miten olen tullut säilyttäneeksi kaikkea mahdollista noilta siirtolaisuus ajoilta. Olisikohan se ollut alitajunnassa ajatus, että kiva joskus katsella ja muistella millaista oli. Siihen maailman aikaan oli selvää, että ansiot ja moni muukin asia oli paremmin Canadassa, kuin Suomessa. Ei ollut kuin vähän yli kaksikymmentä vuotta siitä, kun Suomi oli sodassa, joten oltiin vielä monessa asiassa kehitys asteella. Tosin Suomessa mentiin huimaa vauhtia eteenpäin. - Ei minulla kuitenkaan ollut minkäänlaista ajatusta siitä, että kirjoittaisin jotakin historiikkia siirtolaisuudesta 1960-1970 luvuilla. Nyt nämä säilyneet paperit ovat hyvä dokumentti. Ansiotaso oli todella hyvä, ainakin metsätyössä. Siihen aikaan puhuttiin, että metsätyössä ansiotaso oli selvästi parempi kuin pienillä virkamiehillä. En tiedä, miten lienee. Nyt nämä verotiedot säilyvät ja joku taitava netin käyttäjä saisi nopeasti selvän, miten tämä asia oli suhteutettuna esimerkiksi ruuan, asumisen, polttoaineiden, verotuksen ym. hintoihin. Olisi varmaankin viisasta ladata näitä verotietoja useammalta vuodelta. - No kunhan tässä innostun, niin jospa se tästä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

1969

  Uusi vuosi alkoi hyvissä merkeissä. Abitibi aukaisi työmaat ja miehet pääsivät töihin. Kyllä oli  mukavaa. Elämä hymyili ja vielä erikoisen suloisesti meille pohjoisen ihmisille. Ei ollut KAAMOSTA. Aurinkoiset päivät ja pituuttakin niillä oli enemmän kuin mihin olimme tottuneet koti Suomessa. Uusia tuttavia löytyi, Hyväriset,  Martti ja Pia Kuopion seuduilta.Tuttavuus alkoi joskus talvella. Hyväristen kanssa taipaleemme siirtolaisina kulki tästä lähtien yhtämatkaa, vaikka sitä emme tietäneetkään vielä tutustumisvaiheessa. He olivat tulleet Port Arthuriin jo hiukan aikaisemmin kuin me, joten paikkakunta oli tuttu ja Martti tiesi mm. kalavesiä. Miehet kulkivat "jääkalassa" ja tuoretta kalaa rupesi näkymään ruokapöydässä usein. Alla oleva kuva on joltakin kalareissulta. Hanki "kilottaa" ja elämä hymyilee.


  Samalta kevättalvelta on myös seuraava kuva. Jossakin oli mäenlaskupaikka lapsille, en muista missä siellä, jokatapauksessa likellä, koska menimme sinne kävellen, me naiset ja lapset. Riemukas on tunnelma tässäkin kuvassa.

  Mehän asuimme Dufferin streetillä ihan Hill Crest Parkin kupeessa. Ja kuten useimmat meistä  tiedämme, maasto nousee aika korkeaksi. Tämä "Parkin" etelän puoleinen rinne on osaksi rakentamatonta, nurmikkoa ja polku jota reunustavat puut. Hyvä mäenlasku paikka talvella ja ihan meidän ikkunamme alla. Kerran Sirkka tuli lasten kanssa minulle kylään. Sirpa ja Riitta halusivat mäenlaskuun rinteeseen. - Sinne menivät ja olivat kauan. Viimein tulivat ja olivat hiukan syyllisen näköisiä. Me kyseltiin, mikä hätänä. -  " Me laskettiin pulkalla yhden talon seinään ja pulkan keula taittui"!? - Siihen aikaan pulkat (liukurit) siellä olivat alumiinista valmistettuja, joten pulkan keula oli todellakin taipunut melko lailla enemmän kaarevaksi, mitä se alun perin oli.  Tytöt olivat laskeneet vähän liian korkealta ja vauhti oli ollut varmaan hurja. Onni onnettomuudessa, että tytöille ei käynyt kuinkaan. He kertoivat että talosta oli tullut täti katsomaan, kävikö pahasti. Toki kerroimme heille, että  ei se mitään, jos pulkka vähän taittuu, kun itse säilyivät ilman vahinkoja.


  Työ Abitibillä ei kuitenkaan kestänyt juuri paria kuukautta pitempään. Jälleen työttömyys ja uuden työn haku. Löytyi - J. F. Thomson Timber Limited, pieni yrittäjä, työtä pariksi kuukaudeksi. Sekin työmaa loppui Huhtikuun lopussa. 

  Siinä vaiheessa Raimo hakeutui kielikurssille, mutta oltuaan siellä kaksi päivää, "pojat" ( Raimo kertoo näin ) tulivat kuulema ja sanoivat, että nyt ei joudeta kielikurssille, on löytynyt HYVÄ TYÖMAA. Siihen loppui opiskelut. Raimo, Unto, Martti, Halosen veljeksiä, Hollannin Raimo ja oliko muita, lähtivät kysymään töitä paikkakunnalle Longlac Ontario. Siellä toimi amerikkalainen Kimberly-Clark Pulp and Paper Company Ltd. Otettiin metsätyömiehiä, alueelle Nakina Ontario. Kaikki miehet pääsivät töihin! Siitä alkoi n. kolme ja puoli vuotta kestävä hyvä työllisyyskausi.

 Tämä miesporukka oli, sanoisinko "huljakan" näköistä porukkaa, kaikki vähintääkin 180 - 190 cm pitkiä, miehiä parhaimmillaan. Joku olikin ihmetellyt, "ovatko kaikki suomalaiset näin pitkiä"? Näin naisen näkökulmasta katsoen sanoisin, että komeita olivat miehet ja hyviä työmiehiä.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Molemmat tuli - mies ja Joulu

   Pitkä kaunis syksy muuttui yllättäen talveksi. Raimo tuli takaisin joulun tuntumassa, matkalaukku pullollaan terveisiä. Kyllä tuntui mukavalta - perhe taas koossa.

  Siitä joulun ajasta ei muistu ihmeitä mieleen, jotakin pientä kuitenkin. Aivan ensimmäiseksi tuli eteen joulukuusen hankinta ja siinä asiassa tuli avuksi Elias Kumpula. Elias ja Mary olivat tulleet meille hyviksi tuttaviksi heti alussa ja Elias auttoi lukuisissa asioissa niinä aikoina. - Elias omisti metsiä kaupungin likellä, joten suunta sinne kuusen hakuun. - Siinä kävi kuitenkin sillä tavalla, niin kuin usein entisinä aikoina, että parhaan näköiset kuuset näyttivät olevan aivan muissa metsissä kuin omissa, niin nytkin. Ei kun kuusia kaatamaan. Elias oli siinä samalla kertonut kaikki mahdolliset rangaistukset mitä tästä on seuraamuksena, jos kiinni joudutaan. Isot sakot ja heiltä saattaisi mennä autotkin, ym. uhkakuvia. Olivat kantaneet kuuset tien varteen autojen luo ja juuri kun olivat sitomassa niitä autojen peräosaan, oli tullut poliisipartio. Elias oli vilkkaaseen tapaansa selittänyt paljon. Poliisit olivat keskustelleet tovin ja toivottaneet hyvää joulua ja jatkaneet matkaansa. - Raimo puolestaan oli saanut selityksen, että Elias oli kertonut poliiseille, että he ovat hakeneet kuuset hänen omistamastaan metsästä ja olivat pysähtyneet korjaamaan niiden sidontaa juuri tässä kohtaa, että eivät putoa kyydistä. - Sitä Raimo vieläkin ihmettelee, että miten tuo selitys meni läpi, sillä paksussa lumessa oli tulojäljet metsästä suoraan autolle. Kyllä kai poliisit sen huomasivat. -- Toisaalta jospa ne kuuset kuitenkin olivat Eliaksen omasta metsästä ja hän huvikseen sepitti tällaisen tarinan lisätäkseen asian jännittävyyttä. En tiedä.

  Muutakin muistuu mieleen. Minä olin töissä General Hospital'issa ja työkavereita oli joka puolelta Eurooppaa tulleita naisia, yksi heistä oli Nellie, pullea iloinen nainen. Hänen vanhempansa olivat tulleet Canadaan Puolasta heti toisen maailmansodan jälkeen. Juttelimme kahvitauoilla itse kunkin maan perinteisistä joulu ruoista. Meidän perheessä oli jo edellisenä jouluna ihastuttu kalkkunaan. Nellie kuitenkin kertoi, että on jotakin vielä parempaa - ANKKA. Selitteli vuolaasti ja antoi jopa reseptinkin - ja minähän uskoin. Hankin sen ankan ja laitoin kaikkien ohjeiden mukaan, mutta voi surkeus, ei se meille maistunut, ei niin millään. Onneksi oli laitettu kinkku, joten se pelasti tilanteen.

  Tähän ankkajuttuun liittyy hauska tapaus, mitä joskus muistellaan naurussa suin. - Jokaisella kunnon naisella oli oltava kalkkunan paistamiseen soikea kookas emalinen vuoka, tällä kertaa olin käyttänyt kyseistä vuokaa ankan paistamisessa. - No me kun emme saaneet syötyä sitä ankkaa , Raimo sanoi, että vie tuo vuoka ulos, tuollahan juoksentelee jonkun koira tästä lähistöltä, kyllä se  sen syö. - Minä tein työtä käskettyä ja kutsuin sitä koiraa. - Seurasimme ikkunasta kun koira tuli ja haisteli ankkavuokaa uteliaana tovin - nosti jalkaa ja PISSIÄ TIRAUTTI VUOKAAN. Voi hyvät hyssykät !! Raimo sanoi -- " ja minun olisi pitänyt syödä tuota!! Minä puolestani -- "minun vuoka!! Miten tuo puhdistetaan! Kyllä kai se saatiin puhdistettua -- lukemattomia kertoja kiehuttamalla ja kuuraamalla ja kuuraamalla ja kiehuttamalla. Siihen loppui meidän ankkakokeilumme.



Tässä pari kuvaa noilta ajoilta. Raimolla on tapana sanoa näistä kuvista - naisväki olivat kylki kylessä, kun vihdoin saivat hänet takaisin. Riitta oli kuvaajana tuossa alimmaisessa kuvassa, eivätkä kahdeksan vuotiaan taidot vielä riittäneet kameran kohdistamisessa, joten minun pääni on jäänyt pois. No väliäkö tuolla, näkyvätpä kuitenkin uudet Raimolta joululahjaksi saamani aamutossut. Tiedä häntä, vaikka niitä on juuri kuvannutkin, oli nimittäin ollut makutuomarina kenkäkaupassa.