perjantai 28. marraskuuta 2008

Uuteen navettaan

Uuden navetan vaiheilta muistuu mieleen yhtä jos toistakin juttua , ei niinkään vanhan navetan vaiheilta . Taikka muistanpas jotakin . Mitä jos kerron sen ensiksi .

Vanha navetta ja heinälato olivat erilliset rakennukset , niiden välissä oli lammas- ja sikamökki , joten heinät lehmille haettiin vakalla . Kerran oli minun tehtävänä antaa lehmille heiniä . Olin olevinani hyvin topakkana siinä touhussa . Tälläsin heiniä vakkaan ja laulelin samalla . Siihen aikaan , kerroin jo aiemmin , sivistettiin kansaa soittamalla radiossa korkeatasoista musiikkia . Gerda Veneskoski soitti usein pianoa ja Lea Piltti lauloi kauniilla äänellään . Minä olin tullut siihen luuloon , että minulla on hyvä ääni . Minähän yritin laulaa killittää mahdollisimman korkealta : " tyttö istui kivellä ja kivi oli sileä ja vesi sitä virutteli ...." Vedin vakkaa navettaan päin . Vakka oli vanha ja venynyt sivuiltaan ja se takertui navetan oviaukkoon , eikä inahtanut minnekkään . Laulu katkesi siihen paikkaan .

Sitten toinen juttu , kiroilla ei saanut , ei missään nimessä . En ollut ikinä kiroillut ääneen , mutta silloin repesi . Minä ruihdoin vakkaa irti oviaukosta ja latelin saata peetä isoon ääneen . Lehmätkin oikein kurkisteli , että mikä metakka siellä on . Irtosihan se vakka . Minä ajattelin , että oli miten oli , tarpeeseen minä kiroilin , enkä turhan takia .

Oli se mahtavaa , kun saatiin muuttaa lehmät uuteen navettaan . Se oikein kaikui puhtauttaan . Lehmät aluksi nuuhkivat ympäriinsä . Tottuivat ihan tuota pikaa .

Sitten tuli vuoroon siirtää sika pahnastaan uuteen karsinaan . Sepä ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu , kuin lehmien siirtäminen . Ruvettiin siihen touhuun koko porukka . Isä ei tainnut olla kotona .

Päästettiin sika ulos ja ajateltiin kulettaa se niin , että joka puolelta paimennetaan se oikeaan suuntaan . Sika kuitenkin ilmeisesti ei ollut samaa mieltä . Sialla muistaakseni on sellainen tapa , että jos sitä työntää johonkin suuntaa , se välttämättä haluaa mennä päinvastaiseen suuntaan . Siksi touhusta ei tullut yhtään mitään .

Loppujen lopuksi sika karkasi . Oli syyskesä ja talon ympäri oli sänkipellot . Sika kai näki avarat pellot ja pani parhaan vauhtinsa päälle . Me juostiin , minkä kintuista pääsi . Välillä joku meistä hyökkäsi sian kimppuun , mutta pyöreä ja lihava sika luiskahti aina otteesta . Oli kuin rodeo olisi ollut meidän pellolla . Sialla oli mukavaa , mutta niin oli meilläkin . Naurulta ei tahtonut pystyä juoksemaan . Viimein sika alkoi uupua , niin myös mekin .

Alettiin tuumia , että kyllä tässä on keksittävä jokin konsti . Viimein Heimo hoksasi ja haki suuren vakan . Me toiset juoksutettiin sikaa , paimentamalla sitä joka puolelta ja saatin viimein se juoksemaan vakkaan . Sitten , koko porukka vain karkulaisen kimppuun .

Meillä olivat lampaat ja vasikat samassa haassa . Keväällä isä laittoi jokaisen vasikan kaulaan pannan . Ne taluttettiin hakaan pitämällä pannasta kiinni . Pieni vasikka on melko helppo taluttaa , mutta vähän isompi saattaa jo tuottaa vaikeuksia . Me tytöt talutettiin pienempiä ja pojat suurempia .

Kerran oli taas tämä touhu meneillään . Aika pieniä olivat vasikat , mutta Paavolla oli jo talvella syntynyt talutettavana . Vasikkahan ei ollut yhtään innostunut hommasta . Se pillastui ja lähti juoksuun . Mutta Paavopa ei päästänytkään irti . Siinä multa pölisi ja pari viinimarja pensastakin halkesi , ennenkuin vasikka uupui . Niin se vain saatiin onnellisesti hakaan kesäksi .

Sitten joku vuosi myöhemmin , kun minä olin jo niin iso , että jaksoin hangota heiniä , lähdettiin Paavon kanssa purkamaan heinäkuormaa navetan vintille . Nuoria kun oltiin , niin siinä tuli mieleen kaikenlaista . Jompi kumpi meistä alkoi tuumata , osataanko me jodlata . Eihän se onnistu kovin hiljaa . Eikä se onnistunut isollakaan äänellä . Me luikauteltiin ja keikauteltiin jos mihin malliin ,mutta ei se oikealta kuulostanut . Loppujen lopuksi me ei ennätetty sitä oppiakaan , kun Elvi tuli sanomaan , olkaa jo ihmeessä hiljaa , kun ihmisiä kulkee tiellä . Arvelevat että ketä täällä rääkätään .

tiistai 25. marraskuuta 2008

Serkukset





Sanat solmussa heti kärkeen , niin paljon olisi kirjoitettavaa , tosi paljon . Minä melkein asuin Autiossa , koska olin lähes jokapäiväinen vieras . Heti , kun kynnelle kykenin aloin tinkiä kylään sinne .


Muistan kun kerran tuli sen verran pakkasta , että rommakoihin ilmaantui jäätä , alkoi meidän tehdä mieli jäätä kokeilemaan . Taisipa Vieno-täti arvata , koskapa kielsi meitä , kun oltiin lähdössä ulos ; " sitten ei mennä jäille ". Ei mennä , sanottiin , mutta kuinkas kävikään . Kun oltiin tulossa Pienensaaren kohdalle tuumattiin , että käydäänpä katsomassa , onko saviroopissa jäätä . Olihan siellä . Meillä ei ollut aikomustakaan mennä jäälle , mutta eihän siitä saanut selvää joko se jää kestäisi muuten kuin piti käydä kokeilemassa . Ihan vain vähän . No jo toki , jäähän kesti , eikä edes rutissut .


Mehän unohdettiin siinä paikassa se kielto , oli se niin mukavaa luistella . Juostiin rannalta vauhti ja liu'uttiin yhtä kyytiä rommakon toiselle laidalle . Aikansa kun leikittiin kävi kuitenkin niin , että jää petti ruohoiselta kohdalta . Maija upposi vyötäisiään myöten kylmään veteen . Hukkumisvaaraa ei onneksi ollut , koska rooppi oli niin matala . - Mutta sittenpä tulikin tenkkapoo , kun muistettiin , että ei ollut pitkää aikaa siitä , kun Vienolle luvattiin , että ei mennä jäälle . Autio olisi ollut niin likellä , mutta nuhteiden välttämiseksi , päätettiin juosta meille , vaikka matkaa oli monin verroin enemmän .

Vaikka kuin juostiin , kerkesi Maija poloinen kylmettyä pahan kerran . Onneksi meillä oli lämmitetty uuni , että saatiin märät vaatteet kivumaan uunin lehokseen . Lämmintä juotavaakin siinä saatiin ja minäkin tulin huomioiduksi siinä sivussa . - Eihän ne vaatteet kovin äkkiä kuivuneet , mutta Maija sai Kaarinan vaatteita päälleen siksi aikaa ja leikittiin ajankulukseen . - Niin sitä selvittiin säikähdyksellä siitäkin seikkailusta .


Kesäisin Maija usein saatteli Aution lehmät Aholan taakse Aution metsään . Siellä oli hyviä ruokapaikkoja lehmille . Oli tapana , että Maija haki minut kaveriksi silloin , kun alkukesästä oltiin siellä paimenessa ja opetettiin lehmiä tulemaan kotiin illalla . Meillä oli pitkä päivä leikkiä metsässä . Ei ne lehmät paimentamista juuri tarvinneet , sitten vasta kun tuli kotiin lähdön aika , ajeltiin niitä tielle päin . -Leikittiin jos mitä leikkiä . Meillä molemmilla oli pisamia kasvoissamme . Olimme jostakin kuulleet , että muurahaisten suihkaukset poistavat , tai ainakin vaalentavat pisamia . Me tongittiin pesää tikuilla ja kun muurahaiset alhoivat puolustaa pesäänsä , me kumarruttiin ja pidettiin kasvoja likellä pesää . Kyllä tuntui tehokkaalta . Happo kirveli ihoa , mutta mitäpä ei nainen kestäisi kauneutensa edestä , pienikin nainen . Minulta on kyllä täysin unohtunut , auttoiko se touhu yhtään . Yritystä ainakin oli .

Yhden kerran kun tultiin lehmien kanssa , oli meillä kirnuttu roppo - ( roppa ) voita , tehty rieskaa ja keitetty perunoita . Kyllä maistui hyvälle .

Meille rakennettiin 1954 uusi navetta sementtitiilistä . Silloin viimeistäänkin alkoi tuntua , että vanha aika alkoi väistyä . Työ oli iso haaste miehille . Tiilten teko piti opetella kokonaisuudessaan , samoin muuraminen niistä . Alangolla oli rakennettu jo aikaisemmin , että meille rakennettaessa oli jo asiat tiedossa . Aate - setä oli meillä rakentamassa , samoin kuin meiltä olivat olleet Alangolla .

Me oltiin Maijan kanssa siinä iässä , että opeteltiin tanssimaan jokaisessa mahdollisessa välissä . Navetan rakennus oli jo katto päällä ja navetan laipioon oli ladottu lautoja . Me Maijan kanssa huomattiin , että siinäpä hyvä tanssilattia . Ruvettiin opettelemaan . Polkkaa ensimmäiseksi , ihan vaikeimmasta päästä . Rytke oli kamala , senhän arvaa , kun hypitään irrallisten lautojen päällä . Sitten kun tuli jenkan vuoro , tahtoivat tahdit sotkeutua . Irtonaiset laudat notkuivat omaa tahtiaan ja me omaamme . Sekaisinhan se meni vähän väliä , ainakin me uskottiin , että lautojen notkumisen takia . Aikansa kun oli hyppiä ryskytetty joku tuli jo sanomaan , että lopettakaa hyvän sään aikana . Joku vielä luulee , että meillä tehdään töitä sunnuntaina .

tiistai 18. marraskuuta 2008

Uuden ajan enteitä - 50 luvulla


Seviydyttyään sodan syövereistä , seutukunta tuntui heräävän henkiin ikiaikaisesta hiljaisuudestaan . Edistyksen merkkejä ilmaantui elinpiiriin . Alkoi voimakas jälleenrakentamiskausi . Sodassa kotinsa menettäneet karjalaiset piti asuttaa . Se onnistui hyvin , pääsuunnittelijana oli Veikko Vennamo . Silloin perustettiin mm. tämä Miiluranta , Suomen toiseksi suurin asutusalue . Karjalaisia tuli myös entisten asukkaiden joukkoon .


Silloin myös maaseutu tuntui pesevän kasvonsa . Oli tulossa olympiakisat vuonna 1952 . Siihen astiset maaseudun näkymät olivat olleet melkein läpeensä harmaita , mutta näkymää haluttiin muuttaa . Taisi tulla suorastaan kehoitus maalata rakennuksia , ainakin pääteiden varsilla . Niinpä rakennuksia maalattiin ja kunnostettiin , väri muuttui täysin . Siihen asti harmaa oli ollut hyvin sopiva väri hirsirakennuksille , mutta alkoi ilmaantua toisentyyppisiä , lautarakenteisia taloja , joihin maalipinta tuntui sopivan erinomaisesti . Se muutos oli todella suuri . Laitettiin myöskin lipputankoja , että saadaan Suomen lippu hulmuamaan juhlien kunniaksi .


Olympiavuosi on jäänyt mieleeni melko hyvin , varmaankin juuri kisojen takia . - Olin jo olevinani iso tyttö . - Muistan yhdenkin jutun , kun oltiin heinäpellolla , missäkäs muualla kuin Norossa . Seivästettiin heiniä . - Jotakin syystä ainoastaan minä tytöistä olin pellolla . -Yleensä pari meistä oli haravamiehinä . Isä arveli , että eiköhän se Kyllikki selviä yksinkin haravoimisesta . Kaikki kolme , isä ja pojat hankosivat seipäille , joten olihan siinä urakkaa haravoida yksin jälet . Minähän otin urakan tosissani ja isä ilahtuneena kehuskelikin minua , " pannaanpa mieleen , että Kyllikki haravoi ensi kerran kolmen miehen jälet olympiakesänä ." En tiedä jäikö se muille mieleen , mutta mulle jäi .


Siihen aikaan kun ei ollut sellaista juttua kuin " lapsityövoima ". Työhön tartuttiin tosissaan heti , kun voimat antoivat myöten . Kaksitoistavuotiaana oltiin jo monessa työssä ihan päteviä . Ei pakotettu , mutta pidettiin ihan oikeana , että lapset tekivät työtä . Leikkiä kyllä saatiin ihan tarpeeksi , elikkä niin kauan kuin "leikitytti ." Minä leikin tosi isoksi ja leikin kai yhä .


Vieno oli niinä vuosina kotiapulaisena Helsigissä ja lähetti minulle kumisen vauvanuken . Sellaista ei ollut kellään toisilla tytöillä . Se ristittiin Marja - Leenaksi . Olin jo niin iso , että osasin tehdä sille oikeita vauvan vaatteita , neuloin nutun ja potkuhousut . Olin niin perusteellinen , että tein lapasetkin . Marja - Leenalla oli ihan pienet sormetkin , peukalot erillään . Senhän arvaa , että ei paksusta villalangasta niin pienet lapaset onnistu . Keksin keinon , otin pitkän pätkän lankaa ja ohensin sitä , siis otin toiset säikeet pois ja neiloin yhdestä säikeestä . Sitten lapaset onnistuivat , jopa niin hyvin , että tein Ruotsalaisen Helvin ja Kertunkin nukeille samanlaiset . Heilläkin oli vauvanuket , Päät olivat kumiset ostopäät , mutta vartalo kankaasta tehty . - Leikittiin paljon . Jokus minä menin Marja - Leenan kanssa Ruotsalaiselle , tai tytöt tulivat meille .
Jutun alussa olevasta kuvasta useimmat teistä tunnistavat sen ajan kuuluisan parivaljakon , Zatopek ja Mimoun .






maanantai 17. marraskuuta 2008

Historiikkiä Lampelasta




Alin kuva , Lampelan rannassa . Henkilöt vasemmalta , Anna ja Eino Lampela , Urho ja Pekka Saastamoinen , Aune Lampela , Tyyra Saastamoinen os. Lampela , sekä Lampelan vaari Juho Lampela .
Huuskosen Aune on saanut edesmenneeltä tädiltämme Aune Talviolta seuraavia tietoja , joista tässä seloste .

Lampela on lohkaistu Keskitalosta . - Iso - iso vanhemmista Johanna on tullut Töysästä kirkkoherra Bengt Leonard Frosteruksen perheen mukana 1847 . Johanna on toiminut perheen apulaisena . Hän on avioitunut Lampela sukuisin olevan miehen kanssa . Lapsia on tullut ainakin Juho niminen . Hän on mennyt naimisiin Porkkalasta kotoisin olevan Brita Noposen kanssa . Heille on tullut lapsia , ainakin isänsä mukaan nimetty Juho ( Lampelan vaari ) ja Hanna ( myöhemmin Autio )

Molemmat Juhot ovat toimineet lossin kuljettajina . Ja lossikauden lopulla myös Arvi ja Eino Lampela

Lampelan mummun ( Hilda ) isä on ollut Nevanperän poikia ja äiti Agnes , jonka suvussa luultavasti on saksalaista verta . Mummun kotitalo on ollut Ryönä Kokonperällä . Mummulla on ollut sisaria ja veljiä . Joista tiedossani on Amerikkaan muuttaneet Amanda , Agneeda , Gustava ja Apel .
Lapsia Hildalle ja Juholle syntyi Tyyra , Anna , Alma , Arvi , Heikki , Aune ja Eino . Lapset Roobert , Helmi ja Impi ovat kuolleet pieninä . Tyttäristä Alma on meidän äitimme .
Kirjoitan lisää , tai korjaan historiikkiä jos saan tarkempaa tietoa .

Kiitos

Suuret kiitokset lukijoilleni . Nyt olen saanut jo ihan lukijoiksi ilmoittautuneita . Se innostaa jatkamaan .

Kyllikki

torstai 13. marraskuuta 2008

Rekiretket

Tämä kuva on Pandan suklaarasian kansi 50-luvun alkupuolelta . Elvi sai suklaata Yrjöltä joululahjaksi . Minä talletin rasian ja säilytän vanhoja valokuvia siinä .

Rekiretket olivat juuri noin tunnelmallisia kuin tuo kuva antaa ymmärtää .Tuossa mennään joulukirkkoon .

Minä pääsin yhden ainoan kerran joulukirkkoon lapsena . Isä oli tehnyt uuden kirkkoreen ja me lapset mielimme kirkkoon uudessa reessä . Isäkin varmaan mielellään lähti , koskapa alettiin heti suunnitella ketkä sinne lähtevät . Elvi , Kaarina ja minä saimme luvan lähteä . Loput jäivät kotimiehiksi . Se aina asiaan kuuluva " säävaraus "tietenkin annettiin . - Minua aina kismitti , kun lähdettiin minne tahansa , aina sanottiin , jos . Tuntui että kun lupa tuli , pitäisi mennä , vaikka oli myrsky .

Kello löi jo viisi , lapset herätkää ... Kyllä herätys tuntui aikaiselta . Sitä vaille , että olisi jo harmittanut koko lähtö . Mutta kun enimmät unet olivat karisseet silmistä , kapsahdettiin jalkeille ja lähtökuume alkoi heti . Tottakai , syödä piti ainakin puuro , ei voinut lähteä tyhjin vatsoin . Se ei kyllä tahtonut millään onnistua . Jännitys nipisti vatsaa , mikään ei olisi mennyt alas . Jotenkin kuitenkin puuro katosi lautaselta suurella vaivalla .

Puettiin lämpimästi , koska oli pakkanen . Reen pohjalla oli heiniä pehmikkeenä . Ne olivat myös hevosen matkaeväät samalla . Heinien päälle oli levitetty viltti . Ja peitoksi oli varattu lammasnahkaveltit . Toinen puoli oli villoineen parkittua lampaan nahkaa . Päällinen oli tummaa siniharmaata kangasta . Eipä sitä silloin arvannut , miten hyvä peite ne olivat . Pitkillä rekimatkoilla istujat eivät olisi millään tarenneet . Isällä oli aina turkki ja hän tarkeni hyvin kuskipukilla . Silloin hevosten aikakaudella joka talossa piti olla kunnon turkki , tai kaksi . Se oli välttämätön .

Kömmittiin rekeen vieri viereen ja kääriydyttiin velttien sisään . Oli vielä pimeää , mutta Heija kyllä osasi kävellä tutulla tiellä . Alkumatkasta en muista mitään , mutta kylällä alkoi jo muutamista taloista pilkottaa valoa ikkunoista . Pieniä taloja likellä tietä . Yhdessä talossa , Kukkuralla , oli seppä Heimo lakaisemassa pihakujaa tielle . Hänellä oli varpuluuta ja hän lakaisi puolelta toiselle hitaaseen tahtiin . Tienpuoli ikkunassa oli kaksi kynttilää sytytettynä . Tuo näkymä jäi mieleeni niin tarkkaan , että joka kerran kun ajan Kukkuran sivu , muistan sen .

Saavutiin kirkoon . Keskikäytävän matto vaimensi ääniä kun siitä kulettiin arvokkaassa hiljaisuudessa, mutta penkkeihin siirryttäessä lattia kolisi ihmisten jäätyneiden kenkien alla . Urkujen ääni oli tosi mahtavaa . Minun mieleni harhaili sinne tänne . Ihmettelin ja laskin kynttilöiden paljoutta . Sekosin aina laskussa ja aloitin uudelleen . Kun jouluevankeliumia luettiin , mietin miten joulupukki ja Jeesus oikein kuuluivat samaan juhlaan . Ei tullut selitystä . Kirkko oli kylmä , varpaitani paleli . Se häiritsi tunnelmaa .

Hevoset olivat sillä aikaa sidottuina kirkon aukealla olevaan puomiin . Heiniä oli laitettu eteen . Jotkut hevoset alkoivat iukua ja näytti että jos pääsisivät irti , alkaisivat vähintäänkin tapella . Se on pelottavan kuulosta . Mutta miesväki ei ollut moksiskaan . - Sitten rekeen ja matkaan .

Kautta aikojen on ollut tapana , että joulun hiljaisuus saa päätyä kirkosta tultaessa . Ajettiin kilpaa , isäkin innostui kilpaan mukaan . Sitä mentiin eikä meinattu . - Meitä tyttöjä pelotti reessä . Me mentiin makuulleen rekeen ja vedettiin veltit pään yli . Aina kun sieltä kurkisti , näytti jäljessä juoksevan hevosen turpa olevan aivan päidemme yläpuolella . Jotkut ohittelivat toisiaan , mutta meitä ei ohittanut kukaan .

Niin tultiin kotiin . Vasta illalla minä huomasin kokeneeni jotakin aivan erikoista . Olin päässyt joulukirkkoon ensi kerran elämässäni . Jotakin jäi sielun pohjalle , jotakin selittämättömän arvokasta .

lauantai 8. marraskuuta 2008

perjantai 7. marraskuuta 2008

Meijänperän hevosia

Olin hevostyttö aikoinani . Joten hevoset jäivät mieleeni tarkemmin kuin esimerkiksi lehmät . Kerronkin perukan hevosista vielä , osahan on jo mainittu .

Kylänsaarella oli Poku niminen tummanruskea ruuna , häntä ja harja olivat mustat . Mielestäni sillä oli hiukan isommat kaviot , mitä yleensä . Se voi olla mahdollista , sillä se oli venäläinen sodassa ollut hevonen . Poku oli verkkainen ja rauhallinen hevonen , ei ottanut juuri juoksuaskelta , paitsi silloin , kun Kylänsaarella oli tulipalo . Se oli haavoittunut sodassa , luoti oli mennyt säkän läpi . Sille kai tuli sota mieleen , sillä se laukkasi aivan hurjana laitumella , kun talo paloi . - Pokun verkkainen olemus sopi erittäin hyvin Kalle - isännän kanssa , sillä hän myös oli samaa sorttia . Vakainen ja harkitseva .

Alangolla oli Nopsa , sekin ruskea . - Minulla on luulo , että se oli Aution hevosen Lotan varsa . - Minä kun olin hevostyttö , niin melkein jokaisen hevosen kanssa sattui jotakin . Kerran Nopsa oli ollut meillä lainassa , oli tehty jotakin , missä tarvitsi parihevosta . Kun homma oli tehty , Nopsa piti viedä Alangolle . Minut pantiin siihen hommaan . Lähdin viemään Nopsaa ratsain . Mutta siitä ei meinannut tulla mitään , sillä , vähän väliä Nopsa käänsi päätään ja yritti hamuta jalkaani hampaillaan . Tietenkin minua pelotti . Piti ropsia sitä suihtiperillä turpaan , eikä se siltikään meinannut uskoa . Kun minä sain sen Alangolle , päätin että se oli viimeinen kerta , kun minä Nopsaa kuletan . - Jälestäpäin sain tietää , että Nopsalla oli sellaisia vinkeitä , että se pakkasi nipistelemään .

Aution Lotta oli vihaisen maineessa . Sitä väistettiin hiukan . Kerran , olin silloin toisella luokalla , Lotta oli köydessä pihalla . Meitä lapsia oli siinä useampia . Ruvettiin veikkailemaan , että kuka uskaltaa kävellä Lotan editse . Jokainen väitti uskaltavansa . - Minulle tuli ensimmäinen vuoro . Lähdin kävelemään . Pelotti aivan kamalasti , menin kuitenkin . Kun tulin sen kohdalle , katsoin sitä . En muista muuta kuin isot vihaiset hampaat . Lotta puraisi minua kasvoihin . Totta kai siitä tuli kamala häly . Vieno-täti juoksi apuun . Minä hevostyttönä koetin olla , niinkuin ei ihmeitä olisi tapahtunut . Naama oli veressä ja otsa ja poskipäät rikki . Kotonakin kauhisteltiin . Luulivat , onko minusta sellaisella naamalla huomenna kouluunkaan .

Mutta minähän halusin välttämättä mennä . Siihen mennessä olivat silmän ympärystät menneet jo aivan mustiksi . - Kun menin koululle , Kälviäisen Toini kauhistui ja kutsui Matinkin katsomaan . Kysyivät , mitä sulle on tapahtunut . Minä , vähän retevällä äänellä , hevonen purasi .

Sitten Junnon Hippuli . - Jälleen oli oltu Norossa niityllä . Minun piti viedä Vilippu kotiin ja tietenkin ratsain . Olin menossa Korventien kohdalla , ( Erolan peltojen jälkeen alkaa metsä Aholaan päin mentäessä ), kun huomasin , että Jumnnon Hippuli oli karannut . Se laukkasi meitä kohti . Hevoset alkoivat iukua ja Vilippu meinasi nousta takajaloilleen . Sillon minä huusin apua ja huusinkin kurkun täydeltä . Isä kerkesi hätiin . Onneksi .

Meidän Heija oli minulle kaikkein rakkain hevonen . Sadat kerrat ratsastin sillä ja aina se oli minulle kiltti . Kerran haettiin hevosia isän kanssa ja minä ratsastin Heijalla . Junnonperän tie oli lanattu sinä päivänä ja tie oli täynnä kiven muhkuroita . Heija käveli , tapansa mukaan reippaasti ja minä istuin huoletonna sen selässä . Yht'äkkiä sen kavion alle sattui kivi , se nyökkäsi kun kivi pisti kavion sisään . Minä olin selässä , enkä juuri pitänyt suitsista , tottakai putosin Heijan pään yli tiehen . Heija pysähtyi kuin seinään , eikä astunut päälle . Isä kertoikin , että hevonen ei astu ihmisen päälle vähässä kummassa .

Heija varsoikin meillä , mutta se ei ollut oikein äiti luontoinen . Se ei antanut varsan imeä . Varsaa syötettiin tuttipullolla . Se kasvoi ja siitä tuli ihan hyvä hevonen . Se myytiin Majanperälle .

Vilpun olen maininnut jo usein . Se ostettiin sukulaistalosta , ex maatalousministeri Juhani Hemilän iso-isältä , Mäkelän Jussilta . Vilpussa uskottiin olevan juoksija ainesta . Isä teki " kipakan " kilpa-ajoreen ja voitti yhdet kirkkoajot Vilpulla .

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kohtaamisia


Seutukunnallamme vaikutti nuoruusvuosieni ajan eräs merkillinen vesseli , Rauhalan koira . Se eli varmaankin pitkän elämän , koska muistan erään tapaamisen ajalta , jolloin olin alakoulussa . Toinen tapaaminen , mistä aion myös kertoa , tapahtui , kun olin kuudentoista .

Rauhalan koira oli nykykielellä sanottuna erittäin "viriili " yksilö. Sekarotuinen musta koira . Aina , kun tuli koirien "juoksuaika " , se ilmestyi maisemiin . Siitä ei oikein tykätty , sillä se taisi muutaman kerran saattaa meidänkin koiran kantavaksi . - Eihän sille olisi pitänyt olla vihainen , sehän vain toteutti ikiaikaista vaistoaan , mikä on Luojan säätämä . Eikä myöskään pelätä .

Yhtenä talvena meidän radio oli rikki , joten minun ei auttanut muu kuin kulkea Autiossa kuuntelemassa lastentuntia . Oli syystalvi ja illat jo pimenivät melko aikaisin . Lastentunti oli tosi mieluista kuunneltavaa , mutta niin oli myös Työmiehen tunti , mikä alkoi sen jälkeen . Enhän minä malttanut lähteä heti pois , vaan jäin kuuntelemaan myös sitä . Melko pimeä ennätti tulla ennekuin selvisin kotimatkalle . Lähdin kävelemään kotia kohti , mutta kauhukseni huomasin Pienensuon kohdalla , että Rauhalan koira oli tulossa tietä pitkin . Minua pelotti . -Viivyttelin ja mietin siinä , mitä tekisin . Autioon oli jo pitkä matka . Onneksi koira poikkesi pellolle ja väisti minua . Taisi olla niin , että sitä pelotti ainakin yhtä paljon kuin minua .

Toinen juttu tapahtui vuosia myöhemmin , kun olin ensi kertaa Tiikkaisen Kaisulla piikana . -Kaisu asui silloin Ketolassa , meidän perällä . - Olin kertonut joskus Kaisulle , että minulla on kitara . Olin ostanut sen Peltolan Uunolta . - Kaisu kiinostui kovasti ja kysyi toisinko sen lainaan hänelle joksikin aikaa . Hän aikoi kokeilla , oppisiko soittamaan . -Ei oppinut , joten sain viedä sen takaisin kotiin .

Oli syksy ja puintiaika , ihan pimeintä syksyä . Pimeä oli täysin musta . Ei näkynyt mitään , pyörässä ei ollut valoja . Ajelin hiljalleen ja varovasti että pysyisin tiellä . Tulin mutkaan , missä sijaitsee Alangon puimahuone . Jostakin kumman syystä minua pelotti aina sen kohdalla . Tuuli rutisi ja kohahteli sen laudasta naulattujen seinien raoissa . Siinä välähti mieleeni , että jospa vähän pidän ääntä , että en kuule rakennuksen kohinoita . Niin aloin hyräillä ja samalla vähän rimpautin kaulassani olevan kitaran kieliä .

Auta ja varjele ! - Hirveä rähähdys kuului juuri kohdaltani tien poskesta . - Enpä ole tainnut toista kertaa ampaista sellaista vaihtia Aution mäen päälle , kuin silloin tein . Siellä vasta huomasin että sehän oli ystävämme Rauhalan koira omilla retkillään . Säikähti varmaan yhtä paljon kuin minäkin .

Minä en tahtonut naurultani pystyä ajamaan loppumatkaa kotiin . - Siellä olivat puintimiehet juuri tulleet saunasta ja hölmönä katsoivat minua , kun yritin kertoa mitä oli tapahtunut .

Kerrompa toisenkin jutun Aution mäestä . - Kerran Elvi oli ollut jossakin kylällä . Hänkin kertoi pelänneensä siinä puimahuoneen kohdalla aina . Hän oli ajanut valottomalla pyörällä ja päättänyt ajaa kovaa vauhtia siitä ohi . Oli polkenut ja polkenut . Tie oli tuntunut muhkuraiselta ja raskaalta ajaa . Hän oli jo kerennyt manata , että ei tätä tietä saada ikinä kuntoon . Pyörän ratas oli jotenkin kummasti tuntunut rupeavan vastaamaan johonkin molemmilla sivuilla . - No , olipa huomannut ajaneensa montakymmentä metriä ojan pohjaa pitkin . Ei ihme , että oli raskasta polkea .

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinmiestenpäivä

Vanhaan aikaan tämä Pyhäinpäivä oli Pyhäinmiestenpäivä .

Eilen , yllättäen , tuli paljon lunta ja sähköt ovat olleet poikki koko päivän tänään , sytyttelin kyntttiöäitä , oli aikaa hiljentyä ja palata muistoihin .

Kun tuli Pyhäinmiestenpäivä , valmistauduttiin hiukan paremmin kuin normaaliin pyhään . Leivottiin pullan lisäksi ehkä kakku tai jotakin . Varattiin parempaa ruokaa . Siivottiin huoneet , matot lattialle ja liina pöydälle , varauduttiin , ehkä tulee sukulaisia kylään .

Aamulla laitettiin puhdas mekko päälle , miehet laittoivat myös pyhäisempiin . Jumalanpalveluksen aikaan vielä istuksittiin ja odoteltiin .

Kerran tulivat Mylykankaalta , isän Lempi-sisko perheineen . Kuului ajopelien ja hevosen äänet . - Mentiin ulos vieraita vastaan . Tervehdittiin kädestä pitäen ja toivotettiin tervetulleiksi . Miehet huolehtivat hevosen talliin . Siellä oli ylimääräinen parsi , joten hevonen pääsi sinne suojaan päiväksi .

Siirryttiin huoneelle , hiukan vieraanvaraisessa jäykkyydessä . Vieraiden päällysvaatteet laitettiin pihanpuoliseinällä oleviin nauloihin . Pyydettiin istumaan , kysyttiin , kuuluuko sitä kummempia . Vähitellen keskustelu vilkastui . - Me lapset istuttiin rivissä peräseinän penkillä ja ujosteltiin kamalasti . Tehtiin tuttavuutta nuorempien vieraiden kanssa . Tunnelma oli juhlallinen , ei sitä osaa kertoa . Lukijan täytyy panna mielikuvitus liikkeelle .

Pirtti huokui rauhaa , oli syksyn lyhyiden päivien aika , hiukan hämärää koko päivän .

Tällaiset vierailut kestivät tavallisesti koko päivän . Ensin juotiin päiväkahvit . Ruokaa laitettiin . Muistan miten oli karjalanpaistia , imellettyä perunalaatikkoa ja hernetuuvvia . Ai , että oli hyvää . Jälkiruuaksi soppa ja puuro .

Ruokailun loputtua istuttiin vielä pöydän ympärillä ja , Lempi-tädin ehdotuksesta laulettiin , "pyhäaamun rauha , hiljaa huokuilee , häly mainen viihtyy , taisto raukenee . Kuule juhlakellot , kaukaa kuminoi ...

Niin siinä päivän mittaan tunnelma vapautui ja jutut polveilivat asiasta toiseen . Tietysti piti muistella ainakin yksi kummitus - ja rosvojuttu . Isä kertoi " Kannaatan " ajoistaan .

Tällaiset vierailut olivat onnellisia ja hyviä . Kun vieraat lähtivät , jäi kova ikävä . Joka kerta toivoin , että olisivat olleet pidempään .