1969

  Uusi vuosi alkoi hyvissä merkeissä. Abitibi aukaisi työmaat ja miehet pääsivät töihin. Kyllä oli  mukavaa. Elämä hymyili ja vielä erikoisen suloisesti meille pohjoisen ihmisille. Ei ollut KAAMOSTA. Aurinkoiset päivät ja pituuttakin niillä oli enemmän kuin mihin olimme tottuneet koti Suomessa. Uusia tuttavia löytyi, Hyväriset,  Martti ja Pia Kuopion seuduilta.Tuttavuus alkoi joskus talvella. Hyväristen kanssa taipaleemme siirtolaisina kulki tästä lähtien yhtämatkaa, vaikka sitä emme tietäneetkään vielä tutustumisvaiheessa. He olivat tulleet Port Arthuriin jo hiukan aikaisemmin kuin me, joten paikkakunta oli tuttu ja Martti tiesi mm. kalavesiä. Miehet kulkivat "jääkalassa" ja tuoretta kalaa rupesi näkymään ruokapöydässä usein. Alla oleva kuva on joltakin kalareissulta. Hanki "kilottaa" ja elämä hymyilee.

  Samalta kevättalvelta on myös seuraava kuva. Jossakin oli mäenlaskupaikka lapsille, en muista missä siellä, jokatapauksessa likellä, koska menimme sinne kävellen, me naiset ja lapset. Riemukas on tunnelma tässäkin kuvassa.

  Mehän asuimme Dufferin streetillä ihan Hill Crest Parkin kupeessa. Ja kuten useimmat meistä  tiedämme, maasto nousee aika korkeaksi. Tämä "Parkin" etelän puoleinen rinne on osaksi rakentamatonta, nurmikkoa ja polku jota reunustavat puut. Hyvä mäenlasku paikka talvella ja ihan meidän ikkunamme alla. Kerran Sirkka tuli lasten kanssa minulle kylään. Sirpa ja Riitta halusivat mäenlaskuun rinteeseen. - Sinne menivät ja olivat kauan. Viimein tulivat ja olivat hiukan syyllisen näköisiä. Me kyseltiin, mikä hätänä. -  " Me laskettiin pulkalla yhden talon seinään ja pulkan keula taittui"!? - Siihen aikaan pulkat (liukurit) siellä olivat alumiinista valmistettuja, joten pulkan keula oli todellakin taipunut melko lailla enemmän kaarevaksi, mitä se alun perin oli.  Tytöt olivat laskeneet vähän liian korkealta ja vauhti oli ollut varmaan hurja. Onni onnettomuudessa, että tytöille ei käynyt kuinkaan. He kertoivat että talosta oli tullut täti katsomaan, kävikö pahasti. Toki kerroimme heille, että  ei se mitään, jos pulkka vähän taittuu, kun itse säilyivät ilman vahinkoja.

  Työ Abitibillä ei kuitenkaan kestänyt juuri paria kuukautta pitempään. Jälleen työttömyys ja uuden työn haku. Löytyi - J. F. Thomson Timber Limited, pieni yrittäjä, työtä pariksi kuukaudeksi. Sekin työmaa loppui Huhtikuun lopussa. 

  Siinä vaiheessa Raimo hakeutui kielikurssille, mutta oltuaan siellä kaksi päivää, "pojat" ( Raimo kertoo näin ) tulivat kuulema ja sanoivat, että nyt ei joudeta kielikurssille, on löytynyt HYVÄ TYÖMAA. Siihen loppui opiskelut. Raimo, Unto, Martti, Halosen veljeksiä, Hollannin Raimo ja oliko muita, lähtivät kysymään töitä paikkakunnalle Longlac Ontario. Siellä toimi amerikkalainen Kimberly-Clark Pulp and Paper Company Ltd. Otettiin metsätyömiehiä, alueelle Nakina Ontario. Kaikki miehet pääsivät töihin! Siitä alkoi n. kolme ja puoli vuotta kestävä hyvä työllisyyskausi.

 Tämä miesporukka oli, sanoisinko "huljakan" näköistä porukkaa, kaikki vähintääkin 180 - 190 cm pitkiä, miehiä parhaimmillaan. Joku olikin ihmetellyt, "ovatko kaikki suomalaiset näin pitkiä"? Näin naisen näkökulmasta katsoen sanoisin, että komeita olivat miehet ja hyviä työmiehiä.