Tiedotus selkä - lihas - ja nivelvaivoista kärsiville .
Ilmainen itsehoitokurssi tarjolla kuusentaimikossa meidän suolla .
Ohjelmassa monipuolista liikuntaa ,
kuten kuoppiin putoilua , mättäille kiipeämistä ,
sekä jatkuvaa jalkojen nostelua
ja tallausliikkeitä . Käsivarsilihakset hoituva siinä sivussa ihan itsekseen .
Aivotoimintaa ei tarvitse varsinaisesti keskittää tehtävään liikuntaan .
Voi aivan vapaasti rakennella vaikka pilvilinnoja ,
taikka matkustaa kaukorannoille ,
ajattelun laadulla ei ole rajoja ,
kunhan se on rakentavaa ja mieltä kohottavaa .
Liikunnassa tarvittavia välineitä ovat ,
heinähanko , tahi sutjakka keppi .
Keppejä on saatavilla runsaasti lähiympäristöstä .
Myös näppylä - tahi muut työkäsineet,
sekä hyvät silmälasit -
mikäli näkövaikeuksia esiintyy ,
sillä pienet taimet lymyilevät parimetristen
horsmien ja nokkosten seassa .
Maastosta löytyy myös pajua sekä ohdakkeita ja vadelmaa .
Kurssialue on avattu tänä aamuna minun toimestani
mm. polku alueelle tallattu ja raivattu ,
sekä ensimmäinen sarka aloitettu .
Kurssille saapujille on tarjolla aloitusopetusta sekä tutustuttaminen paikallisiin oloihin .
Tärkeänä pidetään aiemmin mainittua kuoppiin putoilua, mihin annetaan erikoisopetus
näytekaatuiluineen .
Ylhäällä kuva rennosta ja oikeaoppisesta kuoppahypystä .
Alueella ei ole todettu susivaaraa mutta
ampiaisista en mene takuuseen .
Yksittäisiä hirvikärpäsiä tavatttu , mutta niista ei ole ollut mainittavaa riesaa .
Kurssin olen todennut itse omakohtaisesti erittäin hyväksi ja tehokkaaksi
terveyden ja liikkuvuuden säilyttämiseksi etenkin iäkkäille henkilöille
kuten minä .
Toisekseen on varottava telomasta itseään heinähangolla
tahi koipien kotkomista vaativassa maastossa .
Ilmoittatumiset allekirjoittaneelle .
Taidanpa ilmoittautua! Kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta ja terveyttä ja pirteyttä antavalta! Ja huumoria, sitäpä sitä!
VastaaPoistaHuumoria olla pitää :O)
VastaaPoistaSiinäpä olisi oiva kurssi, just kuin mulle tehty;))
VastaaPoista