perjantai 29. toukokuuta 2009

Päivänä muutamana

Aina sattuu , kuten tässä jokin aika takaperin minulle . - Olin saanut kevätvillityksen . Maaliskuulla alkaneet aurinkoiset päivät tehosivat vähitellen . Sain ihmeellisen tarmonpuuskan , kuultuani , että rakas ystäväni Sirkka on tullut visiitille Suomeen . Siitä paikasta , sen kuultuani minulle tuli kamala into fiksata paikkaa jos toistakin talossa . No eikun maalikauppaan ja pensseleitä ja maalia ostamaan . Uusia verhoja ikkunoihin . Sitten kivijalka sai ehostuksen pintaansa , samaten ulko-ovi . Yht äkkiä halusin kaiteet ulkoportaisiin . Romuläjiä tutkimaan .Voi , että löytyi ihania rautoja - vanhoja vasikkakarsinan aitoja , ruoste pois ja maalia pintaan . Kaiteet paikoilleen .

Taisi olla toissa sunnuntai , kun en malttanut olla pois työmaaltani . Viimeistelin ulko-ovea . Tuska ja vaiva , aina kun maalasin valkoisella , se lipsahti ruskealle osalle ja taas ruskea valkoiselle , ei auttanut maalarinteippikään . Meinasin jo tuskastua ja ajatella , että mitäs aloin sunnuntaina .

Onneksi siinä lensi yli muuttolintuja , arvelin niitä joutseniksi , sillä lailla huutelivat . Ilahduin . Kuuntelin niiden huuteluja , kun yht äkkiä olin kuulevinani niiden huutavan Kyllikki - Kyllikkiii . Ajattelin , nytkö se horina alkaa . teinköhän liiaksi yhteen menoon , vai miten ne nuo korvat noin ... Ja taas sama ... Sitten huomasin , että ei se huutelu taida tullakaan taivaalta päin , vaan jostakin lähempää .

Voihan nenä , vai sanoisiko Wilson , sehän tuli taskusta . Oli euron sunnuntai . Olin ottanut puhelimen taskuuni , jos joku sattuisi soittamaan . Ja toisinaan käy niin , että näppäimet unohtuvat lukitsematta . Olin touhutessani vahingossa painanut numeroita ja ottanut puhelun .

Aune serkkuhan se siellä taskussa huuteli . Ilmankos se huutelu oli niin tutun kuuloista .