sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kirjoittamisen vaikeus

  Nakinasta tuli siirtolaisuutemme päätepiste. Elämä asettui uomiinsa ja tästä ajasta ei tunnu löytyvän varsinaista kirjoittamisen aihetta. Tapahtumia oli, totta kai, niin kuin jokapäiväisessä elämässä on, mutta ei sellaisia erikoistapahtumia.

  Tuli uusia tuttavia. Kerran, eräänä lauantai päivänä meille tuli tummapartainen mies. Aikansa kun juteltiin, selvisi, että hän oli Yrjö Laitinen Pyhäjärveltä, Raimon "perukkalaisia", niin kuin tavattiin sanoa. Hän kertoi asuvansa vaimonsa Helvin ja Poikansa Arton kanssa naapurikaupungissa Long Lac'illa. Meistä tuli perhetutut, vierailtiin toisissamme usein.

  Toiset uudet tuttavat olivat Riitta ja Eero Marttinen, He muuttivat Nakinaan Vavasta. Alkuaikansa he asuivat meidän yläkerrassamme ja täytyy sanoa, että mukavaa oli ja paljon jäi muistoja. Ystävyys on säilynyt tähän päivään asti, tosin yhteyden pito on jäänyt vähäiseksi.

  Meillä asui lyhyen aikaa vuokralla myös Aulis Hottinen niminen nuori mies. Hänkin oli tullut töihin Nakinaan ja oli asuntoa vailla.

  Olimme jo kauan aikaa harkinneet takaisin muuttoa Suomeen ja päätös kypsyi hiljaa mielessämme. Meillä oli Suomessa oma maatila, rintamamiestila. Alun alkaen jonkun rintamamiehen nimissä, mutta jäänyt aloittamatta ja rakentamatta kokonaan. Me olimme ostaneet tilan valtiolta ja olimme rakentaneet talon ja navetan, sekä 19 hehtaaria peltoa. Tila oli myymättä ja päätimme lähteä katsomaan mitä teemme, myymmekö, vai jäämmekö asumaan. Nakinan talon myimme ja pakkasimme tavarat ja suuntasimme Suomeen. Suomeen jääminen ei ollut mitenkään varmaa, joten ostimme meno-paluu liput. Paluuliput jäivät käyttämättä ja ovat vieläkin tallessa.

  Elämässämme ovat monet asiat tapahtuneet vauhdilla, niin Suomeen jääminenkin. Oli helatorstain aika, kun tulimme tänne kotiin. Muistelen, että silloin oli arkipyhien paikkoja muutettu niin, että helatorstai ei ollut torstaina. Emme ollenkaan tienneet varautua ostamaan ruokaa. Täällä perillä huomasimme, että kaupat eivät ole auki, ennen kuin maanantaina. Mutta Raimon veli Asko keksi ratkaisun, kävi ostamassa kananmunia jostakin talosta ja näin saimme sapuskaa pöytään.

  Kun päästiin maanantaihin ja oli selvitty ensi tyrmistyksestä, Raimo päätti että on ostettava auto, eihän sitä mihinkään pääse jos ei ole autoa. Joten Iisalmeen auton ostoon. Ostettiin Lada. Minä ihmettelin mikä se on, kun niin outo nimi. Kun oli kulunut kolme viikkoa Raimo osti käytetyn traktorin työkaluineen jne. jne.  Ja alkoi myllätä peltoja kuntoon !!!!

  Laitan vielä myöhemmin kuvia Canadan ajoilta (jos intoa riittää). On ollut pitkän aikaa tunne että tämä siirtolaisuus ajoista kertova tarina on saatava jotenkin loppuun, joten,  TÄSSÄPÄ TÄMÄ OLI.