perjantai 31. lokakuuta 2014

Suomi reissu

 
  Kesä meni työn merkeissä ja hyvä niin, mutta syyskuussa Raimon työt Atikogassa loppuivat. Raimo sanoi ihmetellen " tänne astiko piti tulla näkemään sekin, millaista on olla työtön." Aina oli löytynyt työtä, mutta nyt ei heti näyttänyt löytyvän mitään. Meni siinä joitakin päiviä, kunnes kerran kun tulin töistä hän sanoi miettineensä, että lähtee käymään Suomessa. Yllätys se oli minulle, mutta heti kuitenkin innostuin asiaan minäkin. Ei muuta kuin asia vireille ja ihan pika pikaa Peuhkurin Kaarinan puheille lippuja ostamaan. Minulla on sellainen tunne , että ei siinä kauan harkittu eikä mietitty. Rahaa ei ollut vielä ihmeemmin säästössä, joten Raimo teki "Pay-later plan" sopimuksen. Matkan hinta oli 690 dollaria ja matkasta maksettiin 303 dollaria käsirahaa. Matkavakuutukset ja matkapäivä sovittiin ja kaikki oli valmista.

  Lähtöpäivä ei ollut vasta kuin muutaman päivän kuluttua. Hankittiin tuliaisia ja matkavaatteita. Tuliaisista muistan että Raimo osti monta pakettia purukumia lapsille ja syy oli se, kun purukumipakkaukset olivat erilaisia kuin Suomessa. Muista tuliaisista ei ole mitään muistikuvaa.

   Mielessäni oli myllerrys, haikeus, ikävä ja ties mikä. Minulla ei ollut vapaapäivää lähtöpäivänä, mutta sain kaksi tuntia vapaata kesken työn.



 
Päivä oli kaunis, se syksy oli pitkä kaunis ja lämmin. Lokakuu kohta puolessa välissä. Kuvista näkee kuinka ruoho on vihreä ja puissa ja pensaissa on lehdet.
Silvastin Unto lähti kyytimieheksi lentokentälle. Minä, Riitta ja Kullervo Kumpula lähdimme saattamaan. Ja sen että on Lokakuu, huomaa Kullevon vaatetuksesta, turkiskaulus takissa.
  Siihen aikaan meidän siirtolaisten mielissä kotimaahan lähteminen oli iso asia. Kesäisin, kun Suomi-Seuran lennot lähtivät, lentokentän parkkipaikat olivat täynnä autoja. Mekin oltiin joskus saattamassa lähtijöitä, vaikka heissä ei olisi ollut tuttuja ollenkaan. Nyt kun oma mies lähti , oli ilmassa juhlan tuntua,aivan käsittämätön määrä tunnetta.

 
 
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

"Leioffia" ja ajokortteja

  Aikaisemmin muistelin , että työt jatkuivat Abitibilla vielä kesällä, mutta vanhoja veropapereita selatessani huomasinkin, että miehet olivat joutuneet työttömiksi joskus keväällä. Sen jälkeen olivat töissä Jim Gibson nimisellä urakoitsijalla Atikogassa. Työ oli jotakin tie- tai sähkölinjan raivausta moottorisahalla. Raimo muistelee että kyllä se vähän ihmetytti, linja raivattiin metsään, eikä kaadettuja puita kukaan myynyt saatikka ottanut talteen. Tämä Gibson oli sanonut , tehkää puille mitä haluatte, kunhan linja tulee tehtyä, se on päätarkoitus. Ei ollut löytynyt muuta keinoa kuin sytyttää isot roviot ja polttaa puut. Kun roviot oli saatu alulle, oli tuorekin puu palanut hyvin, yötä päivää.

  Olivat siellä viikot pitkän matkan takia, majoittuivat motellissa ja tulivat viikonlopuksi kotiin. Matkat ajettiin vuoroin Raimon ja vuoroin Unton autolla. Kerran miehet olivat joutuneet poliisin ratsiaan, sillä kerralla Raimo oli ollut ajovuorossa. Poliisi oli kysynyt ajokorttia ja Raimo oli näyttänyt opettelukorttiaan. Varsinaista ajokorttia ei ollut vielä. Siellä oli ( siihen aikaan, liekö vieläkin ) lupa ajaa opettelukortilla jos kortin omistava henkilö oli vieressä. Untolla oli Suomen ajokortti. Poliisi oli puistellut päätään ja selittänyt paljon, mutta kielitaito ei ollut riittänyt asian ymmärtämiseen. Sen he olivat kuitenkin ymmärtäneet, että poliisiaseman päällikkö on suomalaista syntyperää, tulkaa hänen puheilleen. Asemalla päällikkö oli kertonut, " kyllä se on pojat niin, että teillä ei ole kummallakaan ajokorttia", sillä Suomen ajokortti ei ole pätevä täällä. Oli tullut ajokielto.

  Miehet olivat menneet autolle ja ihmetelleet, mitä nyt. Eihän siihen ollut löytynyt muuta keinoa,kuin jatkaa matkaa, eikä kukaan tullut kieltämään.Työmaa oli hyvä ja ei sitä voinut jättää, joten he ajoivat vielä viikkojen ajan tämän poliisiaseman ohi, kortittomat miehet. Ajokortit hankittiin vasta sitten kun työmaa loppui.

  Minä myös olin hankkinut opettelukortin heti maahan tultuamme, mutta opetteluharjoitus oli vähän niin ja näin. Aluksi ajateltiin, että Raimo opettaa minut sitten kun saa itse kortin, mutta eihän siitä tullut mitään. Ihan ensimmäisellä kerralla tuli ongelmia. Lähdettiin Koirasten talon kohdalta ja ajettiin ylös High streettiä kohti ja siinä vasemmalle ja sitten heti Hillcrest Parkkiin. Mutta oivoi, minä taitamaton otin käänteen niin tarkasti, että auton rengas hipaisi risteyksen koroketta. Me huolestuneina ketsomaan miten siinä kävi. Kuului selvä sihinä. Raimo kiireesti rattiin ja käännös Koirasille päin. Rengas ei ennättänyt tyhjetä.  Kyllä minä sain vähän kuulla "kalliita sanoja" jopa siinä määrin, että sanoin lopettavani ajo-opinnot siihen paikkaan. Väitin kivenkovaa, että kyllä näin voi käydä kenelle vain, mutta Raimo vänkäs vastaan, että ei kenellekään muulle kuin sinulle. Ja minä vielä, että eihän tässä käynyt kuinkaan kun matkaakin oli vain parisataa metriä. VOI HYVÄ ISÄ!! No Raimo vei renkaan korjattavaksi ja asia tuli kuntoon ja unohtui.

  Hän ei kuitenkaan antanut noin vai periksi, ettäkö minä en voisi oppia ajamaan. Kysyi yhtä tuttavaa, Arvi Kumpulaa opettamaan minua. Siinä ei käynyt paljon sen paremmin kuin Raimonkaan kanssa. Arvi oli ollut jo vuosikymmeniä Canadassa ja käytti, tottakai, "fingelskan" sanoja tähän malliin, "laita kiiri päälle, paina latsia" ja vaikka mitä. Eihän minulla ollut aavistustakaan mitä ne olivat. Sen jälkeen korttihaaveet haudattiin hiljaisuudessa. Kuitenkin opin ajamaa jossakin välissä, että tarpeentullen pystyin olemaan kuskina. Ihan varsinaisen ajokortin suoritin vasta Suomessa ja ihan kunnialla. Paljon olen ajanut täällä ja ajan edelleen.



Kesä 1968

  Kesästä 1968 on jokin verran muistoja, joskin aika on kummasti sekoittanut asioiden järjetystä. Joskus on muistavinaan jotakin, mikä tapahtui silloin, mutta kohta huomaakin erehtyneensä.

  Elämänmeno ikäänkuin vakiintui Koirasille muuttomme jälkeen. Minä menin töihin, Raimo kulki metsätöissä kämpillä ja Riitalle löytyi hyvä hoitopaikka Hirvisillä. Helmi oli tosi kiva hoitotäti ja asui likellä. Me asuttiin Hillcrest Parkin tuntumassa ja Hirviset Crown streetillä, sinne oli oikopolku Hillcres Parkin vieritse. Riitta kipaisi sinne ihan itsekseen heti, kun oppi reitin.

 
Tässä on pari kuvaa, mitkä on otettu Koirasten takapihalla.
Kukista päätellen on alkukesä,
lisäksi huomaan, että Riitalla on vielä Suomesta tuodut vaatteet,
eivät ole vielä käyneet pieniksi.

 
Minulla on uusi mekko,
muistan miten ompelin sen käsin,
kun vielä ei oltu ostettu ompelukonetta.
Niin - ja vasta otettu permanentti.
Ikäni muistan, että en tykännyt, kun tukka oli kippuralla.
Nyt kyllä ajattelen, että eihän tuossa mitään vikaa,
hyvin se nuorelle käy.
 
 
  Olimme löytäneet monia uusia tuttavaperheitä. Eräs perhe joista jo mainitsinkin aiemmin, olivat  Kormanot. He olivat sahayrittäjiä Suomesta. Heillä oli ollut suunnitelma perustaa sahalaitos Port Arthuriin, mutta he luopuivat ajatuksesta ja muuttivat takaisin Suomeen. Loput meistä jatkettiin sinnikkäästi totuttelemista "uuteen maahan", niinkuin siellä sanottiin. Ja mikä oli totutellessa, kun oli löydetty työtä, sehän se oli tärkeintä.
 
  Jollakin tavalla, kaiken aikaa oli minulle aivan uusi kokemus elää työn sääntelemän aikataulun mukaan. Vapaapäivät Raimon kanssa eivät osuneet samaan aikaan, mutta totuttava oli. Miehet olivat kämpällä ja me naiset elimme oman rytmimme mukaan. Sirkan kanssa soittelimme päivittäin ja kun vapaapäivä koitti, minä kävelin Riitan kanssa kylään hänelle. Toisinaan Sirkka ja lapset tulivat meille. Yksi tapaus näistä vierailuista on jäänyt iäksi mieleeni. - Sirkka tuli kylään ja lähdimme kaupungille. Oli kaunis kesäinen päivä, kaupugissa istutukset ja kukat olivat loistossaan. Oli niin kaunista, että se piti pukea sanoiksi. Sanoin , "nyt on kyllä niin ihana päivä, että sitten, kun olen muuttanut takaisin Suomeen muistan tämän aina ja ehkä ikävöinkin." -  Siis siinä vaiheessa oli jo tullut se ajatus, että muutamme joskus takaisin.
 
  Uusi ja mukava asia tapahtui - Noposet tulivat Suomesta. Se oli piristys sille kesälle. Meillekin tuli uutta ohjelmaa, kun olimme mukana heidän alkuajan tapahtumissaan. Heille löytyi koti melko pian, ostivat talon Machar avenuelta. Ja työtä tottakai. Muistelen että "Leko meni rakennuksille ja Vieno aivan aluksi löysi siivoustyötä. Nuorimmat pojat olivat vielä koulussa, mutta pojat vanhimmasta päästä varmaankin hakeutuivat jo töihin. Ja näin heidänkin perheensä oli kiinni uudessa elämässä.
 
 

torstai 9. lokakuuta 2014

Pieni muutos

Muutin järjestystä oikealla olevassa sivupalkissa. Nostin tekstiluettelon ( blogiarkisto ) ylhäälle. Jos joku haluaa selata blogia, aikaisemmat tekstit löytyvät näin helposti.

Äsken aloin selata kirjoituksiani,  tarkistaakseni mitä olen kirjoittanut aikaisemmin, mutta ihmeekseni huomasin olevan melko vaikeaa löytää haluamaani tekstiä. Siispä tämä muutos taisi olla paikallaan. Klikkaa otsikon nimeä, vuosilukua , tai mitä nyt haluat ja löydät etsimäsi. "Siirtolaisena Canadassa alkaa kohdasta Helmikuu 2014.

Aina oppii jotakin uutta!!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Josko alkaisin taas

 Kaunis kesä meni
mielessä haikeus
se ainainen näin syksyllä.
 Toki toivotan syksyn tervetulleeksi
minähän rakastan sitä-
Suorastaan hullaannun,
sinähän olitkin näin kaunis loistavine väreinesi.

Joudun lainaamaan jonkun toisen sanoja
tulkitsemaan syksyä
jotenkin näin.
"Ei syksy ole tuskaa 
eikä kuolemaa.
Pitkän kesän jälkeen 
luonto levon saa.
Järvi menee jäähän
luonto hiljenee.
Luontoäiti vetää lumipeiton korvilleen."

Syksytyöt kohta tehty
varisseet lehdet haravoitu, verhot vaihdettu,
 tarkistettu likakaivot ja viemärit.
Tässähän voi jo alkaa
penkomaan muistojen lipasta.