lauantai 12. tammikuuta 2013

Viiden vuoden sykli

Olen usein kertonut tuttavilleni , että minulla on eräänlainen viiden vuoden sykli harrastuksieni , kuten piirtäminen ja muu sen tyyppinen harrastelu , kanssa . Tosiaan , menee suurinpiirtein viisi vuotta , jolloin suorastaan inhoan kaikkea mikä vähänkään viittaa noihin juttuihin , MUTTA SITTEN !

Tulee yhtä äkkiä kumman , sanoisinko , " yläkuloinen "olo . Innostunut , virkeä olo , mikä on harvinaista minulle . Tavallisesti olen ,- vaikka moni ei usko , - hyvinkin totinen . Suu kyllä hymyilee , oikeastaan tavan vuoksi , mutta sisin luotailee totisena ajan virrassa .

Voi tätä tunnetta - olen jo epäillyt tulleeni niin vanhaksi , että sitä ei enää tule . Edellisen kerran tämä --inspiraation tunne oli silloin kun kirjoitin " kirjaani ". Ja siitä todella on viisi vuotta . Kiitän Luojaa sydämeni pohjasta , että saan tuntea näin , edes muutaman päivän . Toki toivon , että keksin jotakin luovaa , ihan mitä vain , itseni toteuttamista ja että tämä kestää -KAUAN .

Mainitsin jo fakebookilla , että olen askarrellut sytykeruusuja munakennoista . Voi miten mielenkiintoista . Päivällä tein niitä , enkä millään olisi malttanut ruveta ruuan laittoon .  Tuumasin miehelleni , että minun pitäisi mennä toisten samanlaisten hullujen joukkoon . Mies sanoi; " sinähän olet siellä jo . Voi , mikä vitsi , nauruun meinasin tukehtua .

Lieneekö iän tuomaa ajattelua se , kun joskus mietin , että tässäkö tämä Elämä nyt oli , mitään kummosiahan ei ole enää odotettavissa edessä päin . Mutta mistä sen tietää , turha synkistellä . Menee sekin aika hukkaan . Jos ei mitään ihmeellistä tapahdu , niin sekin on hyvää , kun saa terveenä ja voimissaan päivänsä viettää . Voisi olla huonomminkin .

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt ihan tarkoituksella , sillä , nehän rikotaan alta aikayksikön . Ajattelin aloittaa puhtaalta pöydältä ja avoimin mielin ja se näyttää olevan hyvä . Ei tarvitse soimata itseään , että enpä saanut toteutettua päätöksiäni -

Siispä uteliaana ja seikkailumielellä eteen päin .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti