sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Välinpitämättömyys on anteeksiantamatonta .

 Olen yrittämällä yrittänyt muistaa isäni juttuja Canadan ajoiltaan , mutta surukseni täytyy sanoi , että ei muistu juuri mitään . HARMI . Meitä sisaruksia ei ole enää kuin kolme muistelemassa , eikä kukaan muista .
Isä oli kova kertomaan tarinoita , mutta useimmiten joku meistä lapsista kielsi , " että aina se noita juttujaan kertoo . " Olisinpa ollut viisas ja kuunnellut , kysellyt ja muistiin merkinnyt , mutta ei .

Jotakin sentään muistan . Isä oli ollut paljon metsäkämpillä ja siellä oli tapahtunut monenlaista . En ole varma , onko kyseessä kaksi eri tapahtumaa , vai yksi tarina kahdella tavalla muistissa .
Ensimmäinen on ; " - sinne kämpälle oli tullut yksi nuori poika , vasta tullu Suomesta . Ja siellä kun oli niin monen sorttista miesta , niin saatto sattua vaikka mitä . Oli yksi mies , sitä sanottiin Isoksi Jussiksi . Kerran se Jussi oli käyny kaupungissa ja tuonu viinaa ja kun se aikasa joi ja tuli humalaan , niin  se Jussi otti sen poijan tehäkseen ja kiusasi sitä niin , että sen poijan piti lähtiä pakkoon toiselle kämpälle . No se Jussi siinä illan päälle uupu .  Vaan ei se Jussi niin vai luovuttant , se oli sanonu yhelle toiselle miehelle , että herätä sitten , kun se poika tullee . Niinhän se yön päälle tuli ja eikö tämä toinen onneton ollut herättäny Jussin ja sanonu että nyt se tuli . Vaan se poika oli ollut sen verran pelossaan ja oli varannu puukon ja kun se Jussi kävi sen poijan kimppuun , niin se puukotti sen Jussin . Siinä kävi sen verran pahasti , että se Jussi joutu sairaalaan . Vaan minä en tarkalleen tiiä sitä miten sille poijalle kävi , joutuko se tuomiolle vai miten , kun se Jussi kävi päälle . Myöhemmin kuulin ,että pahasti sille Jussille oli käyny , ei siitä enää työmiestä tullu .

Toinen muistikuva on ; - Kerran kämpälle tuli yks mies , joka ruukasi parturoija miesten hiuksia semmosella käsi konneella . Siinä oli meitä monta miestä parturoitavana ja sitten tuli yhen vuoro taas . Se parturi alotti sen tukan leikkuun niin , että ajo takkaa päälaen yli etteen laistin aivan paljaaksi - monet halusi ajattaa koko tukan pois - vain siinä kävi niin , että siitä konneesta katkes sanka , eikä sitä leikkuuta voinu jatkaa . Se parturoitava mies suuttu niin paljo , että se otti puukon ja tappo sen parturin .

Isä oli tysraitis mies , kerran vaan ollut humalassa ja sen ainoan kerran jälkeen oli tullut siihen tulokseen , että parempi kun pysyy erossa niistä aineista . Kertoi , että" olihan siellä kämpillä usseinki tarjolla sitä ainetta , kun kävivät kaupungissa ja tarjottiin sitä mullekki , mutta minä olin vain ottavinnaan , niin ei sattunu mittään kummempia ." Sanoi , että hän hiljalleen joskus kaateli oman mukinsa "seinän rakkoon".

Sisko muisteli isän kertoneen , -" sillon alako tulla se pula ja lama-aika joka paikkaan . Ei ollu työtä tarjolla , niin me lähettiin kävelemmään lännelle päin ja kun tuli talo vastaan , mentiin kysymään löytyykö työtä . Jos ei työtä löytyny , niin saatiin kuitenki syyä .

Sitten " joku oli sanonut isälle , että sitten se mies on kotiutunut , kun tomaattia osaa syödä . Isä muisti aina kertoa että sitä sanottiin " tomeito" .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti