sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kolme eri työnantajaa, vuosi 1969


  Olen monta kertaa ihmetellyt, miten olen tullut säilyttäneeksi kaikkea mahdollista noilta siirtolaisuus ajoilta. Olisikohan se ollut alitajunnassa ajatus, että kiva joskus katsella ja muistella millaista oli. Siihen maailman aikaan oli selvää, että ansiot ja moni muukin asia oli paremmin Canadassa, kuin Suomessa. Ei ollut kuin vähän yli kaksikymmentä vuotta siitä, kun Suomi oli sodassa, joten oltiin vielä monessa asiassa kehitys asteella. Tosin Suomessa mentiin huimaa vauhtia eteenpäin. - Ei minulla kuitenkaan ollut minkäänlaista ajatusta siitä, että kirjoittaisin jotakin historiikkia siirtolaisuudesta 1960-1970 luvuilla. Nyt nämä säilyneet paperit ovat hyvä dokumentti. Ansiotaso oli todella hyvä, ainakin metsätyössä. Siihen aikaan puhuttiin, että metsätyössä ansiotaso oli selvästi parempi kuin pienillä virkamiehillä. En tiedä, miten lienee. Nyt nämä verotiedot säilyvät ja joku taitava netin käyttäjä saisi nopeasti selvän, miten tämä asia oli suhteutettuna esimerkiksi ruuan, asumisen, polttoaineiden, verotuksen ym. hintoihin. Olisi varmaankin viisasta ladata näitä verotietoja useammalta vuodelta. - No kunhan tässä innostun, niin jospa se tästä.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olet säilyttänyt!
    Kuvat, kirjeet, asiapaperit ja kaikki muu ovat arvokkaita muistoja itselle, ja varmaan tulevaisuudessa lapsenlapsenlapset ja heidän lapsensa niitä kiinnostuneina tarkastelevat...

    Mukavaa uutta viikkoa, Kyllimarjaana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minä olen sellainen säilyttäjä, että kaikki mahdollinen on tallessa

      Poista
  2. Muistin pitkästä aikaa blogisi ja nyt täytyykin lukea oikein urakalla.Ja mikäpä on lukiessa mitä mielenkiintoisinta ajankuvaa, kuin parhaimmassa romaanissa. Voiko arvokkaampaa perintöä jälkipolville jättää, kuin tällaiset muistelmat!

    VastaaPoista