tiistai 9. helmikuuta 2016

Naisten taivas

 
 Aikaa oli ja tuli uusi harrastus, valokuvaus.
Tämä on ensimmäinen ns. glamour kuva.
Sirkka oli erittäin hyvä kuvattava.
Minä meikkasin, kampasin ja komentelin,
Ole näin, katso näin ym.
ONNISTUI
 

 
Minä en luonollisestikaan voinut
tehdä kampausta itselleni,
mutta asian pelasti irtolisäke.
Tässä sen ajan vakiokampaus.

 
Tämän kuvan taustalla on hauska tarina.
Oli jotkin isot juhlat tulossa
ja piti saada uudet hienot vaatteet.
Riitta Halonen vas, ja Sirkka Silvasti kesk. minä oik.
Siis ne vaatteet.
Riitta ja Sirkka miehineen lähtivät
 viikonloppu vierailulle Thunder Bay'hin ja ostosmatkalle.
Minä jäin hieman kateellisena kotiin.
Ajattelin, että kai minä jonkin asun keksin.
Menin ostoksille omaan Hudson Bay'hin,
tutkin vaate tarjontaa.
Kas vain, täällähän on hurja alennusmyynti. Kuinka ollakaan, löytyi tosi hieno kimalteleva pikku mekko ja vain kaksitoista dollaria. Voiko olla totta ja juuri minun kokoa. Ostin sen siitä paikasta. olin ikionnellinen.Malttamattomana odotin maanantaita, sillä Riitta ja Sirkka olivat luvanneet tulla näyttämään löydöksiään. Tulivat, ja oli ostettu hienot asut, kengät ja laukut. Rahaa oli mennyt rutkasti. Sitten minä esittelin oman kahdentoista dollarin mekkoni. - " No niin, tuo se on koko ilon pilaaja" (sanoivat leikillään)



 
Oli sanonta
Canada on naisten taivas
 ja miesten helvetti.
 
  Nakinassa se itse asiassa oli aivan totta, mutta ei sitä aikoinaan silloin ajatellut, eikä ymmärtänyt. Nakina oli pikkukaupunki ja siellä ei ollut juuri naisille töitä. Jonkun verran kyllä, mutta ne oli jo täytetty. Näin ollen oli itsestään selvää, että miehet tekivät töitä ja naiset hoitivat kotia. Ja toden totta, eihän siinä kodin hoidossa ollut kovin paljon tekemistä, joten aikaa oli yllinkyllin tuhlata nuorta energiaansa kuka mihinkin. Useimmat meistä innostuivat (ainakin minä) hienoihin vaatteisiin, hiusten laittoon, uusiin ruokiin ja herkkuihin. Aivan kuin olisi ollut seikkailujen maailmassa. (Onneksi näin, sillä työtä ja arkea on sitten myöhemmin ollut aivan riittämiin, kiitos Luojalle noista ajoista.) 
 
 


1 kommentti:

  1. Ihania kuvia! Minä niin pidän noiden aikojen pukeutumis- ja hiustyylistä.
    Mukavaa Ystävänpäivää piakkoin! ♥

    VastaaPoista