Uusi auto

 

Nopeaa tahtia ovat asiat edenneet. Tässä on maksettu käsiraha autosta, Ford Custon vm. 1966 ja päiväys on 30.09.1967. Kymmenen päivää oltu maassa. Auto oli kyllä tarpeellinen, sillä miesten työmatka kämpälle oli 60 mailia. Se oli ensimmäinen auto meidän perheessämme ja niin mieluinen, olihan se sellainen "caara," niinkuin ne siellä olivat, iso verrattuna eurooppalaisiin autoihin.

  



231 Saint James st

  Tähän muutettiin, talo on purettu nykyisin, mutta veikkaisin , että tuo puu on ihan sama mikä silloinkin ja myöskin naapuritalo. Meidän talomme oli malliltaan ihan samanlainen, hiukan eri värinen. - Tuon puun juurelle kokoontui joskus nuorisoa ja oudolta näytti kun jotkut suutelivat siinä antaumuksella. Tähän olisi laitettava nyt kyllä hymiö. :O)

Talo oli varsin kelvollinen ensiasunnoksi, veikkaisin että rakennettu samalla aikakaudella kuin viereinen koulu. Alakerrassa oli makuuhuone, iso olohuone , sekä keittiö-ruokasali yhdistelmä. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta ja wc. Takapihalta löytyi uima-allas. Se oli valettu sementistä, mutta ei ollut enää käytössä sillä seinämät olivat lohkeilleet. Kellarikerroksessa oli öljyllä toimiva lämpökattila. Taloa oli aloitettu remontoimaan, seinämateriaalina oli käytetty vaneeria. (( nyt täytyy laittaa hiukan huumoria mukaan, nimittäin tässä kijoittaessani en millään meinannut muistaa mikä "plywood" on suomeksi, paraskin kielinero. Olenkohan minä nyt niin paneutunut tähän kirjoittamiseen että jopa ajattelen englanniksi. :O) )) Remontointi oli kuitenkin jätetty kesken ja seinät olivat maalaamattomat. Oliko siinä vaiheessa tullut eteen se asia, että kaupunki tarvitsee kiinteistön?

Niiden  kahden viikon aikana, mitkä asuimme hotellissa, olimme saaneet uusia tuttavia, Sirkan sukulaisia, Mary ( Meeri ) ja Elias Kumpulan. Elias oli eläväinen, "retee" mies. Oli menestynyt ja toi sen usein julki. Rahaa ja omaisuutta oli ja aina uusi upea auto ja sen piti olla sininen. Meeri oli ystävällinen herttainen ihminen, hiukan yli kuusikymmentä silloin. Kulki avokkaat jalassa ja oli muutenkin hyvin pukeutunut. Me Sirkan kanssa ihmeteltiin, miten täällä naiset pysyvät noin nuorina. Suomessa siihen aikaan kuusikymppinen oli jo vanhan "kirjoissa", eivätkä käyttäneet avokkaita. (No onhan sekin asia jo muuttunut, en ole vielä luopunut korkeista koroista, ei tule kuuloonkaan pitkään aikaan, uskoisin, vaikka ikää on jo pitkälti yli 70. ) Voi miten usein olimme heidän luonaan, kotona ja kesämökillä. Elias oli loputtoman avulias, hänen kanssaan ostimme mm. huonekalut. Hän tiesi mistä saa myös käytettyjä huonekaluja ja osa oli sellaisia , ainakin keittiön pöydät ja tuolit, sekä jääkaappi . Meillä naisilla oli kova touhu kodin sisustamisessa, mikä tuotti silloin tällöin pientä päänvaivaa. Verhoja ei löytynyt mistään sellaisia mitkä olisivat sopineet pieneen taaloon ja olisivat olleeet suomalaistyyliset. Löytyi kuitenkin sopivaa kangasta ja tein verhoja. Ompelukonetta ei ollut , joten oli ommeltava käsin . Matoiksi ostimme "bucleemattoja." Astioita,  lakanoita  ja peitteitä myös. Minä onneton olin typeryyttäni tuonut mukanani paljon lakanoita ja muita liinavaatteita, mutta eiväthän ne käyneet siellä. Oli ostettu duble - koon "jenkkisänky".

  Pian löytyi ruokakaupaksi kävelymatkan päässä Court streetillä SAFEWAY. Ruokaostosten tekeminen alussa oli varsin mielenkiintoista, Etsittiin, tottakai, tuttuja tuotteita, mutta pian kokeiltiin jo uuttakin . Kerran etsimme voita ja avuksi tuli joku vanhempi naishenkilö joka kertoi, että tämä on " maailman parasta voita". Hyvää oli , se todettiin, mutta Suomessa oli yhtä hyvää!

 

 

  Ostosreissut olivat mukavia, yleensä kävimme silloin , kun isommat lapset olivat koulussa, joten ei tarvinnut koko katraan kanssa kulkea. Ja oli hyvä laittaa vaunuihin Tapanin kanssa raskaimmat ostospussitkin, jos niikseen tuli.

 

   Joskus, kun ikävä vaivasi, Minä aloin keksimään jos jonkinlaista hauskaa juttua, että sain Sirkan nauramaan - niin ja itsenikin. Joskus kävi niin, että olimme nauraneet yöpaitasillamme itsemme kipeiksi koko aamupäivän, että kun lasten ruokatunti läheni, tuli kiire pukea ja laittaa syötävää. Olemme joskus Sirkan kanssa keskustelleet näistä asioista ja huomanneet, miten hyvä asia oli, kun meitä oli kaksi perhettä samassa talossa. Yhteiset ilot ja surut eivät tuntuneet niin suurilta.

 

   Uusia asioita tuli elämänmenoon, kuten HALLOWEEN. Kumpulat kertoivat kaikesta siihen liittyvästä. Aivan tärkeintä oli, kun lapset puettiin naamareihin ja muihin naamioasuihin ja me äidit läksimme heille turvaksi ja kiertelimme heidän kanssaan lähikaduilla ovelta ovelle. Karkkeja ja muuta hyvää kertyi isot pussilliset. Olipa se ihmettä kerrassaan lapsille .

  Kuvat on otettu Googlen street view näkymistä ja ovat hämäriä, mutta historiakinhan on hämärän peitossa, joten kuvat ovat ihan sopivia .

Saint James Public School, perustettu 1907. Täällä Lapset aloittivat koulun käynnin.

Koulua on laajennettu, varmaan 1970-luvulla.

Koti löytyi

Niin heräsimme kuulaaseen ja kylmään maanantai aamuun. Olimme "päineen"hotellissa, Sirkka minä ja lapset. Tunteet olivat monen kirjavat, jännitti, mutta samalla kiinnosti. Mietimme mistä aloittaisimme. Taisimme aivan ensimmäiseksi lähteä ostamaan lapsille lämpimämpiä vaatteita, olihan sää muuttunut yllättäen koleaksi. Onneksi tämä kolea sää ei kestänyt kuin muutamia päiviä ja syksystä tuli pitkä ja kaunis. En muista, mistä teimme ostoksemme, olisikohan se ollut Ellen's Ladys Wear.

Päivät olivat tapahtumia täynnä. Kumpulan Arvi näytti meille kaupunkia. Vanha osa kaupunkia oli tosi viehättävän näköistä puutaloaluetta. Aivan erilaisen näköisiä taloja, mihin olimme tottuneet, viehättäviä. Tavattoman paljon sellaisia taloja missä oli tornimainen uloke, eräänlainen näköala "erkkeri". Aluksi ihmettelimme olivatko nämä talot pieniä kirkkoja, vai mitä. Tokihan huomasimme hetimiten, että nämä tornit ovat näköalahuoneita.- (Kaikki ei kuitenkaan viehättänyt äkkiseltään. Tuli oltua kriittinen, mutta niin olivat monet muutkin tulijat alkuun. Muistan Noposet, hehän eivät tulleet vielä silloin, vaan vuotta myöhemmin. Kun he olivat saapuneet sitten aikanaan, kysyimme Lekolta, mitä mieltä hän on kaupungista, Leko sanavalmiina miehenä tuumasi:" niinpä oli kuin olisi tullut Petroskoihin." Hän oli sodan käynyt mies.) Näin kävi vanhalla puolella kaupunkia, useinhan uudet tulijat alkoivat siellä asumisensa. Suurin osa kaupunkia oli jo silloin uutta ja upeaa nykyaikaista rakennuskantaa .

  Nyt jälkeen päin huomaan,  että näköalat ovat olleet mitä upeimmat Superior Lakelle. Tämä vanha aluehan on rakennettu rinteeseen, maasto nousee melko korkealle ranta-alueen jälkeen.Sellaisesta asuinpaikasta maksaisi nykyisin melkoisen summan. Surukseni täytyy sanoa että suurin osa näistä taloista ainakin Court streetillä on hävinnyt, tulleet varmaan "tiensä päähän"ja tilalle on rakennettu uusia. Uskoisin että talot olivat varmaan 1900-luvun alkupuolelta, viehättäviä,olenkohan oikeassa jos sanon että englantilais tyylisiä. Luin jostakin kerran, että tämä osa kaupungista on suurin puutaloalue maailmassa ja alue mainitaan Ginesin ennätyskirjassa. Onneksi alue lähellä Hilcrest parkia on yhä entisellään, vai sanoisinko entistä ehommassa kunnossa. Rannan tuntumassa ovat vanhat hienot hotellit, kuten Prins Arthur Hotell ym..yhä paikoillaan, tosin sielläkin on paljon purettu vanhaa uuden tieltä.

  Siispä toimitimme erilaisia asioita mitä maahanmuuttajalla on edessään, kuten panimme vireille sosiaalivakuutus anomuksen ja maksoimme ensimmäisen sairausvakuutus maksun. Tämä oli tärkeää, sillä jo henkilöllä ei ole maksettua vakuutusta, hän joutuu itse kustantamaan sairauskulunsa. Systeemi on erittäin hyvä ja toimiva ja turva on saman tasoinen kuin Suomessa. Miesten sosiaalimaksut maksoi työnantaja. - Ruokakauppa löytyi Bay streetin varrelta. Söimme kerran päivässä Annan baarissa ja kahvit hotellissa, mutta välipalatarpeet ostimme kaupasta.

 Tärkeitä neuvoja tuli joka suunnasta. Minä rupesin mm. heti alkuun suunnittelemaan kielikouluun menoa. - Kävi ilmi, että oli kova asuntopula. Siiri ja Arvi Kumpula laittoivat ilmoituksen suomenkieliseen radio-ohjelmaan ja yhteydenottoja tuli jonkun verran, mutta kirjakauppias Lehtonen tuli avuksi tässäkin asiassa. Hän oli kaupunginvaltuustossa ja sai sitä kautta tietää, että St James streetillä oli tyhjillään kaupungin omistama talo, ihan koulun vieressä. Vuokrasimme talon porukalla, Silvastit muuttivat ala- ja me yläkertaan .

Näin pääsimme turvallisesti uuden elämän alkuun.

Kortti siltä ajalta, kaupungin nimi oli vielä Port Arthur

Kortin kuva H. Oakman

 



 

Olen aina ollut keräilijä ja minulla on paljon kaikkea tallessa noilta ajoilta, kuitteja, vaatteita ja pikku esineitä. Tässä yksi vanhimmista kuiteista, ammattiliiton jäsenkortti.

Käytiin taloksi

   Päivä oli kaunis syksyinen päivä, tuntui kuin kaupunki ja luonto yhdessä olisivat panneet parastaan jotta olo olisi miellyttävä ja kotoinen . Mutta ei sitä huomannut siinä jännittävässä uudessa tilanteessa. Huomasin kuitenkin, että jokin kumma tunne oli ilmapiirissä, kun kävelimme Lehtosen kanssa Royaltoniin. Rakennus oli tumma, tiilinen, hiukan synkän näköinen rakennus. Varmaankin vuosisadan alun, noiden loiston päivien rakennus. Siispä sinne. Lehtonen varasi meille huoneet, esitteli meidät uudet tulokkaat omistaja "misikselle". Hän oli tumma, mielestäni italialaisen näköinen nainen, mutta myöhemmin kuulimme, että hän osasi suomea. Jossakin välissä sattui hämmentävä tapaus, kun joku lapsista sanoi yhtä-äkkiä " tulla naisella on parta."

 

Royalton nykyisin, aivan kuin aika olisi pysähtynyt.

 

  Asetuttiin "taloksi"ja aloimme odottamaan miehiä kaupungilta. He tulivatkin kahden aikaan iltapäivällä, mukanaan moottorisahat, työvaatteet, kengät ja mikä tärkeintä TYÖPAIKKA .Ostokset oli tehty Laurin kaupassa. - Jälkeen päin olen monasti ihmetellyt, että nopeasti kaikki kävi, kolmessa tunnissa .

 

 

Kuva noilta vuosilta ( kuva netistä )

 

  Sitten mentiin syömään Annan baariin, Bay streetillä. Tilattiin paistettua kalaa, annos oli suuri, soikealla lautasella ja yllättävän halpa, verrattuna Suomen vastaavaan annokseen. Tästä lähtien kaikki hinnat muutettiin mielessämme markoiksi. Kurssi oli niihin aikoihin 4 . Baari oli eri tyylinen kuin Suomessa, totta kai. Istuttiin eräänlaisessa"loosissa" kukin pöytä.

 

  Tämän jälkeen muistikuvilla ei tunnu olevan täsmällistä järjestystä, kaikki tapahtumat yhtenä mylläkkänä mielessä, sehän on selvää. 

 

  Lähtöä suunnitellessa Suomessa, olimme, totta kai ajatelleet ja viisumihakemuksiinkin laittaneet, että meillä on vastaanottajat perillä Port Arthurissa, Siiri ja Arvi Kumpula, Sirkan sukulaisia. Jossakin vaiheessa oli tullut kuitenkin mieleen, että jos ei oltaisi kenellekään vaivoiksi, vaan katsottaisiin pääsemmekö alkuun omin neuvoin. - Kun asiat olivat jo näin hyvällä mallilla, päätettiin soittaa Kumpuloille. Ja senhän arvaa, että meitä tultiin tuota pikaa katsomaan. Kysymyksiä tuli roppa kaupalla, miten te olette jo täällä ja miksi ette ilmoittaneet ym.

 

Kumpulat ottivat meidät hoiviinsa, kumpaisenkin perheen, veivät kylään kotiinsa, syöttivät ja juottivat. Siiri oli ollut kokkina kämpillä, joten ruokapöytä oli herkkuja kukkuroillaan.  Se oli yhtä sydämellistä juhlaa silloin ja myöhemminkin. He veivät meidät saunomaan entiselle farmilleen.  Ja Arvi lupasi viedä miehet sunnuntai iltana kämpälle. Kämpän nimi oli Raith, kämppä no: 154, se sijaitsi noin 60 mailin päässä kaupungista.

 

 

 

Alku on AINA hankalaa

   Näin oli jalkauduttu taksista Bay streetille Lehtosen kirjakaupan eteen, Bay Meets-lihakaupan omistajan ystävällisellä avustuksella. Hän oli kertonut meille, että Lehtoselta saatte neuvoja kaikkeen mitä tulee eteen. Ja se oli tosi, hän neuvoi ja avusti täysin pyyteetömästi ja vapaaehtoisesti uusia siirtolaisia.

  Näin jälkikäteen vuosikymmeniä myöhemmin voin sanoa, että tunteet olivat monen kirjavat, kun tuli ensisilmäys ympärille. Olisikohan se ollut se "kultturishokki". Kun katseli ympärilleen näki isoja "Amerikanrautoja" kaduilla. Niissä ihmisiä hienoissa vaatteissa. Mutta toisaalta Bay street ja se lähiseutu oli SIIHEN AIKAAN, hieman nukkavieru, parhaat päivänsä nähnyt .

   Ei sitä ollut kuvitellut sellaiseksi - syyt olivat niin moninaiset. - Sama juttu kaikkina aikoina - uutisointi, informaatio. Tottakai kuvan luo saamansa tiedon mukaan. Ja sehän on selvää, että tiedot mitä oli saanut olivat myönteisiä, kukapa niitä huonoja uutisia olisi kertonut. Valokuvat esittivät ihmisiä pyhävaatteissa, autot upeita, talot kauniita ja erilaisia. Se tieto mitä näiden saamiseksi oli pitänyt tehdä, oli jäänyt saamatta, tieto kovasta työstä ja yrittämisestä, tieto siitä, että kaikilla ei mennyt hyvin . Ja tottakai, oma typeryys ja lapsellisuus, olisi pitänyt ymmärtää, että alusta se on alettava joka paikassa.  - Tämä yllättävä tunne onneksi kesti vain jonkun aikaa . Pianhan se todettiin, että kyllä tämä oli MAHDOLLISUUKSIEN MAA, kaikki tulee aikanaan.

Finnish book storen sisäänkäynti

ja Bay meats-myymälän kyltti siihen aikaan.

( kuvat netistä )

 

 

  Siispä Lehtosen puheille. Kaupassa meidät vastaanotti puhelias, hoikka, Kokkolasta kotoisin oleva, Suomessa lehtimiehenä toiminut mies. Osoittautui kaiken tietäväksi, todelliseksi oppaaksi.

 

  Ihan heti, kuultuaan ensi kuulumiset ja saatuaan tiedon, mitä työtä miehet hakivat, hän tiesi mitä tässä tehdään . Lehtosella oli apulainen, Suomesta tullut nuori nainen. Lehtonen sanoi, "otappas tyttö ja vie nuo miehet tuonne Abitibin toimistoon, olen kuullut, että siellä otetaan miehiä töihin."- Abitibi, oli puutavara compania, miehiä otettiin metsätöihin, companialla oli useita metsäkämppiä lähialueilla. -" Minä vien nämä naiset ja lapset tuohon lähellä olevaan hotelli Royaltoniin. Majoitutte sinne ensin. " - "Tyttöhän" vei miehet autollaan ja me äidit lapsineen lähdimme Lehtosen mukana Royaltoniin ....

Kohti tuntematonta

  Matkustimme Silvastien kanssa junalla Oulaisista Keravalle. Siellä yövyimme Anja ja Tauno Puolakan luona. - He ovat kotoisin täältä samasta pitäjästä.- Tunnelma oli suorastaan uskomaton. Nauru raikui talossa, muistelimme kaikki mahdolliset vanhat hauskat jutut. Varmaankin matkajännitys purkautui tällä tavalla. Minua jännitti niin kovasti, että en ole koskaan muistanut noita tapahtumia tarkalleen. Ainakin kävimme Helsingissä vaihtamassa matkavaluuttaa ja minä kävin kampaajalla, elämäni ensimmäinen korkea rullakampaus, niin muotia silloin.- Me matkalaiset emme olleet varautuneet ihan kaikkeen, joten Anja kävi apteekissa ostamassa kaikkea mahdollista, kuten laastareita, asperiiniä ja muuta tarpeellista kaiken varalta.

  Koitti lähtöaamu.  Silvastin Osmo ja Puolakan Tauno veivät meidät lentokentälle, kaksi perhettä matkatavaroineen.

  Lentokentällä minulle tuli aivan uudenlainen tunne. Joskus pilaillessani olen kuvannut tätä tunnetta, "minulle tuli tunne että olen niinkuin kaikki toisetkin matkaajat, en olekaan Kyllikki Pataperältä." Tottakai, parhaimpiimme pukeutuneina ei todellakaan erotuttu muista matkustajista. Tämä huikea tunne tulee minulle aina lentokentillä. - Matka alkoi. Kone kaarteli Helsingin yläpuolella, katselimme viimeistä kertaa kotimaata.

  Ensimmäinen välilasku ennen Atlantin ylittävää lentoa oli Pariisissa. Sieltä lähtemisessä oli kuitenkin ongelmia. Kone oli rullaamassa kiitoradalle, kun laskutelineen pyörä putosi kiitotieltä ja sen ympärille kietoutui joitakin sähköjohtoja. Kone ei päässyt eteenpäin. Kohta meille ilmoitettiin, että kaikki matkustajat kuljetetaan takaisin lentokentälle. Näin tapahtui ja tuli tieto, että lento viivästyy seitsemällä tunnilla. Lentoyhtiö tarjosi matkustajille lounaan. Siihen kuului paistettua kanaa ja vihanneksia, juomana oli valkoviiniä. Ei maistunut hyvältä meidän suussamme, se maistui aivan samalle kuin lapsena oli tullut maistettua vettä kukkavaasista. -  Samassa pöydässä kanssamme oli kreikkalainen liikemies, joka kovasti halusi jutella kanssamme. Minä olin kesän aikana opetellut englantia kirjekurssin avulla, joten yritin jutella sanakirjan avulla hänen kanssaan. Selvisi, että hän oli matkalla maailmannäyttelyyn Montrealiin ja että hän oli käynyt Suomessa. Tiesi myös, että Suomen presidentti on Kekkonen.

  Luonnollista oli, että kaikki jatkolennot muuttuivat tämän viivytyksen takia. Seuraava koneen vaihto oli Lontoossa. Siitä muistan, miten meidät kuljetettiin koneeseen bussilla, missä matkustajat seisoivat. Lieköhän tämä muisto aivan oikein. - Atlantin ylittävän lennon määränpää oli Montreal. Siellä jouduimme yöpymään. Hotelli oli hieno ja meille luvattii herätys jatkolennolle. Uni ei kuitenkaan tullut ja menimme lentoterminaaliin aivan liian aikaisin. Siellä juotiin aamukahvit ja mitä lie otettu lapsille. Söin kahvin kanssa lohi kolmioleivän, mikä minusta oli taivaallisen ihanaa, Ajattelin, että kyllä tämä taitaa olla hyvä maa, kun ruokakin on näin hyvää.

  Sieltä matkattiin eteenpäin kohti Port Arthuria pienemmällä reittilennolla. - Tällä lennolla tuli tutuksi erikoispiirre Cananadassa - siellä pidetään huolta toisistamme. - Varmaan kiinnitimme huomiota koneen henkilöstössä, kaksi keilitaidotonta nuorta lapsiperhettä. - Lentoemäntä tuli kyselemään keitä olemme, minne menossa. Kerroin, että siirtolaisiksi olemme menossa ja määränpää on Port Arthur. Lentoemäntä kysyi onko kukaan meitä vastassa. Kerroin että ei ole vastaanottajaa. Hän sanoi, että koneessa on eräs lihakuppias Port Arthurista, olisiko sopivaa, että hän auttaisi. Tottakai, mielellään otettiin apu vastaan.

  Lento laskeutui kentälle kello yksitoista aamupäivällä. Olimme tulleet "uuteen maahan."

 

Olen lähettänyt Pariisista tällaisen kortin appiukon nimellä.

Kortin takana lukee, "Kone ajoi kiitoradan sivuun. Olemme myöhässä monta tuntia. Ei hätää.

Muistelen yrittäneeni kirjoittaa hiukan arvoituksellisen, jännittävän tekstin,

olimmehan maailmalla, vähän suuremmissa ympyröissä, mitä kotiperukka.

 

Matkaan...

  Kesä kääntyi syksyn puolelle, koíttivat lähdön ajat.
Viimeisinä päivinä ennen lähtöä talo tuntui oudon tyhjältä. Sunnuntaina oli ollut huutokauppa ja talo oli tyhjentynyt tavaroista. Muistelen, että ostajat hakivat pöydät ja sängyt aivan lähtöpäivänä, että saimme nukkua omassa sängyssä viimeiseen asti. Syksy oli kaunis. Viimeisenä iltana taloon tuli väkeä hyvästille, sauna lämpesi.

Matkatavarat olivat pakattu ja koitti lähtöhetki. - Siihen aikaan oli musiikissa pinnalla Aikamiesten laulu "Iltatuulen viesti"- . Minulla pyörivät mielessäni laulun sanat :" jos iltatuuli viestin viedä vois, taa maitten merten kauaksi pois. Kaipuuni sulle kertoa tahtoisin...." - Raimo kävi hyvästillä tyhjässä navetassa....yksi lehmistä Valakko oli myyty tähän omalle kylälle, se ammui ikäväänsä - ääni kuului kotiin asti.- Riitta leikki kuistilla, lelut eivät millään tuntuneet olevan oikein, vihastui niille.. Minä kysyin, mikä on... Riitta surullisena: "miksi sitä pitää ihmisen lähteä omasta kodista".- NIIN MIKSI, minulla ei vastausta. Tossavaisen Eino oli hyvästillä, hyvästeli kädestä pitäen, katsoi silmiin ja sanoi" nämä on sitten viimeiset hyvästit, enää ei nähdä . Minä kummeksuen, miten niin? -Viimeisethän ne olivat meidän kahden osalta . Taloa ei ollut myyty ja avaimet annettiin Einon käteen.

Kyytimieheksi Oulaisiin junalle lähti Tikkasen pojista vanhin, varmaankin Pentti . Ajettiin syntymäkotini kautta Saviselässä, vietiin sinne meidän ajokoira Sami, samalla sanottiin hyvästit . Oli aika jättää kotitanhuat .

 

 

Canadan kuume

    "Näin tultiin vuoteen 1967 . Meillä oli seitsemän lehmää ja vasikoita ja järjestyksessä jo kolmas traktori , Ford 5000 . Elettiin huhtikuun loppupuolta. Kaivosta oli loppunut vesi . Tossavaisen Anni tuli minulle avuksi vetämään kelkalla vettä kanavasta.  Päivä oli kaunis , niinkuin se voi olla huhtikuulla, lumi sulamassa , linnut aloittamassa kevätkonserttiaan. Minä nostin vettä sangolla kelkassa olevaan saaviin. Sieltä alhaalta huomasin, miltä uusi koti, navetta ja pihapiiri näyttivät. Tulin sanoneeksi Annille:- Kyllä tuo uusi koti näyttää niin ihanalta, että en lähde täältä ikinä minnekään".

  "Näköjään on totta: mitä kovemmin vannoo sitä nopeammin joutuu sanansa syömään. Parin viikon kuluttua, viimeisillä lumikeleillä, Raimo lähti hakemaan rekeä Ahmakankaalta. Matkalla hän oli tavannut Silvastin Unton. Unto oli kertonut, että Noposen Leko lähtee Kanadaan ja että eikö lähdetä mekin. Asia oli kiinostanut kovasti Raimoa ja miehet sopivat, että menemme illalla Silvasteille puhumaan asiasta enemmän. Sinä iltana päätimme lähteä." Miehet päättivät lähteä seuraavana sunnuntaina käymään Noposilla kyselläkseen mitä pitää tehdä asioiden vireille panemiseksi. Sirkalla oli sukulaisia Port Arthurissa ja hän päätti kirjoittaa tädilleen Siirille ja kysellä asioista. Sieltä tuli pian kirje ja toivotettiin tervetulleeksi, sekä paljon neuvoja.

  Monta kertaa olen pohtinut, miten tämä muuttoinnostus tuli niin äkkiä ja miten se päätös tehtiin heti. Ainakaan minä en ollut pohtinut koskaan pois muuttoa, enkä ainakaan Kanadaan asti . Niinä vuosina oli kyllä paljon muuttoa, varsinkin Ruotsiin ja jonkun verran Australiaan, mutta me emme ollet suunnitelleet mitään. Olimmehan rakentaneet omaa tilaa täydellä innolla .

Asiat etenivät nopeasti ja panimme viisumihakemukset vireille. Viisumin saamiseksi oli käytävä Helsingissä Canadan suurlähetystössä haastateltavana koko perheet. Kesällä ostimme tilan valtiolta. Siihen asti meillä oli ollut hallintasopimus. Tehtiin myös tilustie suopelloille. Kesä meni normaaleissa talon töissä.

Tässä vaiheessa kävi ilmi, että Noposten lähtö viivästyy vuodella jostakin syystä. He kyllä aikoivat tulla perässä seuraavana kesänä.

Kun saimme viisumit ja muutto varmentui, tuli eteen tilan lopetus . Karja myytiin, samoin sato pelloilta pystyyn, osa koneista myytiin erikseen ja osa huutokaupassa muun irtaimen mukana . Tuntui, että siinä oli isot ratkaisut edessä. Pelottikin, mutta kun päätös oli tehty, ei tullut mieleenkään perua sitä.

Lähtökohdat

 

 Nämä kaksi kuvaa on otettu vähän ennen Canadaan muuttoamme . Kuvista näkyy , että kaikki oli aivan uutta . Piha laittamaton ja navetan ympäriltä ei ollut vielä kerätty pois kaikkia rakennusjätteitä .
 

  ( Kirjoitukseni Miilurannan kyläkirjasta ) "1960-luvun alussa valtio rupesi tekemään hallintasopimuksia myös muiden kuin rintamamiesten kanssa . Allekirjoitimme hallintasopimuksen kevätkesällä 1962 ja uurastus alkoi . Alue oli täysin rakentamoton . Ensimmäinen jaksomme tällä tilalla kesti viisi vuotta . Sinä aikana rakennettiin asuinrakennus ja navetta sekä raivattiin peltoa noin 16 hehtaaria . Rakentaminen suoritettiin osaksi itse ja osasta tehtiin urakkasopimukset . Pellon teossa ensimmäisen viiden hehtaarin alueella oli veljeni Paavo Autio Raimolla kaverina kiskomalla kannot nurin traktorilla . Sen jälkeen ne puhdistettiin kuokalla ja läjättiin käsin . Tässä työssä olin minäkin mukana . Riitta oli silloin likimain kolmivuotias . Hän nukkui päiväunet mättäänkolossa . "

  Asuinrakennus rakennettiin vuonna1964 ja navetta 1966 . Hankittiin myös traktori ja Raimo raivasi lisää peltoa yksitoista hehtaaria . Hänellä oli traktorissaan ojajyrsin , millä hän ojitti raivattavat alueet , ojitti paljon myös muille viljelijöille jopa Kiuruvedellä asti . - muistan , kun hän kerran oli saanut työpalkkojaan isänniltä viimeisenä Suomen kesänä , niin oli kotiin tullessaan ostanut minulle rannekellon muistoksi Suomesta . Tämä Zenit kello on vieläkin tallessa minulla ja täysin käyntikunnossa .

Elämä on suuri seikkailu

Tänään - 16.02.2014 - tunnen olevani kypsä muistelemaan menneitä , omaa elämääni . Muistelen asioita omalta kantiltani , en kanssakulkijoitteni kantilta . - Sillä jokainen meistä kokee asiat omalla tavallaan , jokaisella on oma näkemyksensä samasta asiasta .

Tunnen olevani etuoikeutettu , sunnuntailapsi , sillä kaikenkaikkiaan elämä on kohdellut minua silkkihansikkain . Kaikesta olen selvinnyt . Aina olen noussut , vaikka olisin rämpinyt minkälaisessa surkeuden suossa . Paljon olen saanut kokemuksia , sellaisiakin mistä en edes uneksinut , enkä itse pyrkinyt niitä saamaan , saatikka tarmokkaasti niitä itselleni hankkinut . Kaikki on tullut kohdalleni LUOJAN ARMOSTA , lahjaksi .

Olen kiitollinen , kuinka en olisi , olenhan saanut kaikkea , mitä kuuluu ihmiselämään , ilot ja surut , olen saanut kasvaa ihmisenä , kypsyä ja viisastua . Ja vihdoinkin ymmärrän , mitä sanonta " elämän viisaus " tarkoittaa . Sitä ei opita muuten kuin elämää elämällä . Ihmetellen totean että mieleeni muistuvat useimmiten ne hyvät ja merkittävät asiat ja hyvä näin , mitä niitä surkeita muistelemaan . Haluan muistaa hyvät asiat ja unohtaa ne huonot  - jos niitä on ollut . - Ihmeekseni olen kyllä huomannut , että paljon on sellaisiakin ihmisiä , jotka suorastaan hekumoivat , jos jollakin on ikäviä ja huonoja asioita kerrottavanaan ja tulevat katkeriksi jos joku kertoo ainoastaan hyvistä asoista . Meitä kun on jokaiseen lähtöön .

Ajattelen tässä , että kirjoitan siitä ajasta , jolloin olimme siirtolaisina Canadassa . Tulin ajatelleeksi , että täytyy kirjoittaa nyt kun itse on muistelijana , että ei käy niin , kuten kävi , kun kirjoitin isäni muistoja . Isä oli kyllä innokas kertomaan , mutta ei tullut kuunneltua aikoinaan , joten vajanaisia olivat muistot .

Siispä - katsotaan , mitä saan aikaan .

ISÄNI SIIRTOLAISUUS , kuvia vuosilta 1923-1926

 

 Kämpällä v. 1925

 

 

Ratapöllin teossa

 

Metsäkämpällä

 

Välinpitämättömyys on anteeksiantamatonta .

 Olen yrittämällä yrittänyt muistaa isäni juttuja Canadan ajoiltaan , mutta surukseni täytyy sanoi , että ei muistu juuri mitään . HARMI . Meitä sisaruksia ei ole enää kuin kolme muistelemassa , eikä kukaan muista .
Isä oli kova kertomaan tarinoita , mutta useimmiten joku meistä lapsista kielsi , " että aina se noita juttujaan kertoo . " Olisinpa ollut viisas ja kuunnellut , kysellyt ja muistiin merkinnyt , mutta ei .

Jotakin sentään muistan . Isä oli ollut paljon metsäkämpillä ja siellä oli tapahtunut monenlaista . En ole varma , onko kyseessä kaksi eri tapahtumaa , vai yksi tarina kahdella tavalla muistissa .
Ensimmäinen on ; " - sinne kämpälle oli tullut yksi nuori poika , vasta tullu Suomesta . Ja siellä kun oli niin monen sorttista miesta , niin saatto sattua vaikka mitä . Oli yksi mies , sitä sanottiin Isoksi Jussiksi . Kerran se Jussi oli käyny kaupungissa ja tuonu viinaa ja kun se aikasa joi ja tuli humalaan , niin  se Jussi otti sen poijan tehäkseen ja kiusasi sitä niin , että sen poijan piti lähtiä pakkoon toiselle kämpälle . No se Jussi siinä illan päälle uupu .  Vaan ei se Jussi niin vai luovuttant , se oli sanonu yhelle toiselle miehelle , että herätä sitten , kun se poika tullee . Niinhän se yön päälle tuli ja eikö tämä toinen onneton ollut herättäny Jussin ja sanonu että nyt se tuli . Vaan se poika oli ollut sen verran pelossaan ja oli varannu puukon ja kun se Jussi kävi sen poijan kimppuun , niin se puukotti sen Jussin . Siinä kävi sen verran pahasti , että se Jussi joutu sairaalaan . Vaan minä en tarkalleen tiiä sitä miten sille poijalle kävi , joutuko se tuomiolle vai miten , kun se Jussi kävi päälle . Myöhemmin kuulin ,että pahasti sille Jussille oli käyny , ei siitä enää työmiestä tullu .

Toinen muistikuva on ; - Kerran kämpälle tuli yks mies , joka ruukasi parturoija miesten hiuksia semmosella käsi konneella . Siinä oli meitä monta miestä parturoitavana ja sitten tuli yhen vuoro taas . Se parturi alotti sen tukan leikkuun niin , että ajo takkaa päälaen yli etteen laistin aivan paljaaksi - monet halusi ajattaa koko tukan pois - vain siinä kävi niin , että siitä konneesta katkes sanka , eikä sitä leikkuuta voinu jatkaa . Se parturoitava mies suuttu niin paljo , että se otti puukon ja tappo sen parturin .

Isä oli tysraitis mies , kerran vaan ollut humalassa ja sen ainoan kerran jälkeen oli tullut siihen tulokseen , että parempi kun pysyy erossa niistä aineista . Kertoi , että" olihan siellä kämpillä usseinki tarjolla sitä ainetta , kun kävivät kaupungissa ja tarjottiin sitä mullekki , mutta minä olin vain ottavinnaan , niin ei sattunu mittään kummempia ." Sanoi , että hän hiljalleen joskus kaateli oman mukinsa "seinän rakkoon".

Sisko muisteli isän kertoneen , -" sillon alako tulla se pula ja lama-aika joka paikkaan . Ei ollu työtä tarjolla , niin me lähettiin kävelemmään lännelle päin ja kun tuli talo vastaan , mentiin kysymään löytyykö työtä . Jos ei työtä löytyny , niin saatiin kuitenki syyä .

Sitten " joku oli sanonut isälle , että sitten se mies on kotiutunut , kun tomaattia osaa syödä . Isä muisti aina kertoa että sitä sanottiin " tomeito" .

Kuvia vuosilta 1924-1927

Kuvia vuosilta 1924-1927

Canadassa - Isäni muisteloita Kärsämäkiseuran nauhoitteelta

Matkustettiin junalla Montrealista Fort Williamiin minne saavuttiin yöllä . Siellä junassa oli yksi suomalainen , joka oli ollu Canatassa jo usiamman vuojen ja se oli menossa lännelle Wancouveriin asti .  Meitä oli neljä eli viisi suomalaista ja minulla oli osote Port Arthuriin - siellä oli kaks kaupunkia , Port Arthur ja Fort William , ne on nyt yhistetty samaksi kaupungiksi ja sen nimi on Thunder Bay . - Niin me jäätiin yöllä siinä Fort Wiljamissa ja minä sitten olin paras kielimies ja elähän mittään , me lähettiin sitten - siinä oli vielä aseman polliisi  , minä kuitenki olin vähän epävarma siitä kielestä ja tahon sitä yhtä suomalaista miestä, mikä osasi paremmin englantia ja sillä oli vielä aikaa kun se juna seiso siinä asemalla parikymmentä minnuuttia . No se selevitti sille polliisille mikä osote minulla oli . Vaan se polliisi sano että ei se osote olisi kovin kaukana , mutta ei hän ossaa oikein selevittää  .
Niin me sitte lähettiin kävelemään sitä valtakatua , että katellaan mistä sitä saisi yöpaikkaa . Joka puolella oli että Hotel Hotel , minä siinä sanon , että kyllä meijän pittää johonni yrittää . Ja siinä sitten pysähyttiin yhen hotellin kohalle . Siinä sitte ruvettiin jukkimaan , että kuka se lähtee kysymään . Ne pitivät toeset että minä pystyn ja minä lähin ja menin sinne . Siellä oli paarissa semmonen ikämies , silmälasit päässä , niinku yövalavojana . Minä rupesin sille englantia puhumaan , vaan äijä vain päätään puisti . Minulla oli tulukkikirja taskussa ja minä siitä sitte katon , että oisko vuokrata huonetta . Ukko pisti silimälasit päähäsä ja vinkkas jäläkeesä , että tulla sinne ylös . Siinä se sitte näytti , siinä oli matkustajahuone , ruokahuone ja siellä oli kaikki mitä siihen yöhommaan tarvihti .Se nosti  sormen pystyyn , että one dollar  . Ja kyllähän minä heti ymmärrin että tollarin se maksaa . Minä poijjille menin sanomaan että kyllä päästään yöksi kun vain tollarista maltatta luopua . Pojat oli hyvillään , että ei sitä muuta tarvita . Me sitte nimet pantiin päiväkirjaan ja maksettiin ja se vielä ohjas ja neuvo missä on kahvihuone . Meillä oli sitte jokkaisella sen verran evvään tähteitä että meijän ei tarvinnu siellä  yöllä syyvvä . Me siinä peseyttiin aamulla ja mitä siinä oli meillä hommia . Ja me meinattiin siinä että  nyt me juuvvaan kahvit kaiken hyvän päälle ja minäpä ne kävin tillaamassa . Siinä oli kaksi tarjoilijaa ja englantia ne puhu keskenään . Sitte me oltiin jo kahvit juotu ja maksettu ja meillä ei ollut mittään heikkoutta ja siinä oli leivoksia ja semmosia . Ja siinä oli yks poika , se oli täältä Saviselistä , vähän sukulaisia . Se tuli vähän jälestä ja kysy joko me on kahvi juotu . Me sanottiin , että kyllä me on juotu . No se Kalle kysy  että miten sitä tahotaan . No minähän selevitin , että miten sitä tahotaan . Niihän se Kalle kävi tillaamassa kahvin ja se tyttö toe kahvin ja lähti poes . Kalle kysy , että oliko teillä kahvileipää eli nisuaineita . Ja ne tytöt puhu siellä englantia kahen kesken . Se tyttö tuli Kallen luo ja kysy , että mitä pitäs vielä olla ja aivan selevällä suomenkielellä . Ja niinhän siinä kävi että me heitettiin se englannin puhuminen sillä kerralla . Ja niinhä se tyttö selevitti mistä se löytyy se minun osote .

Se oli jo uuvven vuojen puolta kun oltiin vasta siellä Canatassa . Ja se oli Jaako jo minulle työpaikan hommannu . Se oli ollu jo kämpällä pari viikoa ja oli saanu rahaa ja oli lähettämässä sitä Suomeen . Minä pääsin sitte heti jo Jaakon matkaan . Se työpaikka oli farmarilla ,nimi oli Jani Niemi ja paikka  Silver Maunton . Sinne meni rautatie . Ne oli nuori pari ja juuri menny naimisiin . Ei ollu vielä lapsia . Oli viis lehmää ja kanoja ja muuta . Se oli ottanu semmosen hankinnan . Jaako ja ne toiset ,M arjomaa Mikko ja Hannes Jouhten joka oli Paavolasta , jotka oli tullu sine aikaisemmin oli päässy sille kaatamaan ja minä pääsin sille isännälle apumieheksi . Ja piti minun joskus aijjaa niitä hevosia , kun isäntä kävi kaupungissa . Minun piti opetella komentosanat niille hevosille , kun eihän ne ymmärtäny englantia .

Minä olin siellä nelisen vuotta . Enimmiste kämpillä , olin minä yhen kesän rautateillä .Vaan minusta tuntu , että niitä oes vielä parempiahi paikkoja ja ajattelin että lähen vielä Austraaliaan . Vaan se oli tullu isältä kirje tänne Port Arthuriin . Siinä isä jo valitteli että eikö sitä pitäsi jo tulla poes sieltä , että täälläe sitä tarvittas . No mulla ei ollu sitovaa työpaekkaa , niin ajattelin että jos välillä kävis kotonae ja menis sitte sinne Australiaan . Niin tulin kottiin , eikä sitä tullu sitä Australiaan lähtöä pannuksi totteen . Niinhän minä sitten menin naimisiin .

Päiväkirjamerkintöjä matkan alussa v. 1923

Matkakuumetta

Olen koonnut tähän isäni muisteluksia , Kärsämäkiseuran äänitteeltä , muistikuvistani jutuista mitä hän kertoi , sekä  muistiinpanoistaan menomatkasta Canadaan .

 Isän kertomaa

" Minunni isä oli käyny kahesti Ameriikassa ja niihä siinä  kävi ussein että tänne ne Suomeen  tulivat sieltä takasi . Ne ennen puhu että siellä Ameriikassa on hyviä päiviä ja  joka sattu saamaan tollareita , se oli yksi tollari viis markkaa Suomen rahassa , niin eihä niitä tarvinnu ollakkaan aivan mahotonta niin se oli jo iso raha Suomen markossa . Niin minähi sitte ajattelin , että minähi kuhan tästä miehistyn , niin minähi lähen Ameriikaan . Minun teki mieli ennenni sinne lähtemään , mutta isä sano , että eise oo poekasten reissu Ameriika , vaan ei hän estelekkään . Minulla pikkusen oli mielessä aena se Ameriika . Meillä kerran oli seppä ja se oli käyny Ameriikassa ja sitte ne puhu niistä Ameriikan hyvistä asioista . Ne puhu sitte kerran että miten siellä nisua syyvvään ja että miten siellä vakituisesti on nisua pöyvvässä . Niin minähi siihen sanon , että millonka häntä sais nisua syyvvä ihan piisalle asti , niin isä siihen , että tottahan tuota jonku kerran elläissään saa . Ja niin se alako olla mielessä , vaan minä olin jo sitten ollu jo  aika kauan aekamies ennen kun lähin sinne. Se oli vuonna kakskymmentä kolome ennen kun minä sinne menin , että olin kohta kolomissakymmenissä . Muut oli hyvästi pärjänneet niin sinne piti mennä , kun täällä ei sitä rahhaa nähny millonkaa . "

" No se oli sillalailla , että minullakkaan kun ei ollu matkarahoja ja sitte oli minun kans saman ikänen lähtijä ja sillä oli sisko Ameriikassa ja se oli lähettäny tiketin . Ja minulle kun tuli kova kuume että minun pitäs mukkaan lähtiä , kun ois kaksi niin sinne ois turvallisempi mennä . Minä kun rupesin ehtimään matkarahoja , vaan sitä kun ei löytyny mistään .Täällä oli omalla kylällä Ossuuskassa . Minähi olin välillä Ruotsalaisen Heikin jäläkeen kassanhoitajana ja vaikka oli näin sukuja niin rahhaa ei löytyny kassasta ja eikä yksityisiltä ja minä kävin Pyhännän pankissa ja Kärsämäen ja niin minun piti jättää se asia siihen .

Sitten - taesipa olla Ossuuskassan iltamat ja niitä römppäviikon aekana aena piettiin . Sielä oli vanahempiae miehiä sitte siellä oltiin jo  niin pitkällä ohjelmassa . Siellä oli yksi mies Sytänmaan kylästä , semmonen harva puhheinen Jaakko Hepa-aho nimeltään . Ja se sano että ompa kumma kun yhestä kylästä ei saaha miestä Amerikkaan . Jos ei muuten saaha niin kerätään kollehti . Se virkesi se minun kuume uuvestaan ja minä jo kysyn siellä parilta mieheltä , aevan yksityisiä miehiä ja minä vähän eppäilin , että niillä saattas olla joku markka rahhaa , kun ne oli yhtiön miehiä . Ja nehän molemmat sano että kyllä hän vähä voepi laenata . Ja minä saen jo sinä iltana , en tarkkaan muista vaan sitä piti olla siinä puolikymmentä tuhatta ja anto se isäki , kun sillä sattu olemaan ja niin minä saen jo sinä iltana ne matkarahat kokkoon .

Ja niihä siinä kävi että minä lähin huomenna heti aamulla Pyhäsalamelle ja minun piti ottaa totistus kunnan esimiehiltä , että minä olin esteetön menmään sinne . Ja sitte minä lähin pyörällä sinne Pyhäjärvelle ja minähä sain sitte sen niminmiehen totistuksen . Ja sitä sitte hommattiin jo niin pitkälle pitkälle , että me sen Jaakon kanssa jo sittesovittiin että millon sitä lähetään . Se oli Jaakko Jylhä , me oltiin saman ikäisiä ja oltiin yhtä aikaa sotaväessä . Ja sitte Jaako oli jo passit hommannu ja minulle tuli kiire sitte että minä sammaan matkaan jouvun . Ja heti kun lähettiin , en muista tarkalleen , vaan aevan se oli viikkoissa sitten kun lähettiin .....

Viiden vuoden sykli

Olen usein kertonut tuttavilleni , että minulla on eräänlainen viiden vuoden sykli harrastuksieni , kuten piirtäminen ja muu sen tyyppinen harrastelu , kanssa . Tosiaan , menee suurinpiirtein viisi vuotta , jolloin suorastaan inhoan kaikkea mikä vähänkään viittaa noihin juttuihin , MUTTA SITTEN !

Tulee yhtä äkkiä kumman , sanoisinko , " yläkuloinen "olo . Innostunut , virkeä olo , mikä on harvinaista minulle . Tavallisesti olen ,- vaikka moni ei usko , - hyvinkin totinen . Suu kyllä hymyilee , oikeastaan tavan vuoksi , mutta sisin luotailee totisena ajan virrassa .

Voi tätä tunnetta - olen jo epäillyt tulleeni niin vanhaksi , että sitä ei enää tule . Edellisen kerran tämä --inspiraation tunne oli silloin kun kirjoitin " kirjaani ". Ja siitä todella on viisi vuotta . Kiitän Luojaa sydämeni pohjasta , että saan tuntea näin , edes muutaman päivän . Toki toivon , että keksin jotakin luovaa , ihan mitä vain , itseni toteuttamista ja että tämä kestää -KAUAN .

Mainitsin jo fakebookilla , että olen askarrellut sytykeruusuja munakennoista . Voi miten mielenkiintoista . Päivällä tein niitä , enkä millään olisi malttanut ruveta ruuan laittoon .  Tuumasin miehelleni , että minun pitäisi mennä toisten samanlaisten hullujen joukkoon . Mies sanoi; " sinähän olet siellä jo . Voi , mikä vitsi , nauruun meinasin tukehtua .

Lieneekö iän tuomaa ajattelua se , kun joskus mietin , että tässäkö tämä Elämä nyt oli , mitään kummosiahan ei ole enää odotettavissa edessä päin . Mutta mistä sen tietää , turha synkistellä . Menee sekin aika hukkaan . Jos ei mitään ihmeellistä tapahdu , niin sekin on hyvää , kun saa terveenä ja voimissaan päivänsä viettää . Voisi olla huonomminkin .

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt ihan tarkoituksella , sillä , nehän rikotaan alta aikayksikön . Ajattelin aloittaa puhtaalta pöydältä ja avoimin mielin ja se näyttää olevan hyvä . Ei tarvitse soimata itseään , että enpä saanut toteutettua päätöksiäni -

Siispä uteliaana ja seikkailumielellä eteen päin .