perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kirje isälle




  Kirje on päivätty, Nov. 24.-67, näyttää olevat kolmas järjestyksessä. Tavanomaisten alkutervehdysten jälkeen kerron, "Minä olen nykyään "koululainen". Käyn kielikoulua joka päivä 6,5 tuntia. Se on tiukka koulu, mutta ei kai sitä helpolla opikaan. Ja kyllä siellä on jo vähän kuusalle päässyt, että jo voi toisten kanssa keskustella pikkuisen."- Tässä huomaa, että olen yrittänyt "sopeutua", päiväys on kirjattu niinkuin siellä ja tekstissä on yksi "fingelskan" sana, "kuusalla".

  "Talvi tänne näyttää rupeavan tulemaan, kun satoi toissapäivänä lunta eikä se ole sulanut ainakaan vielä. On kai täällä tapahtunut jos jonkinlaista, että ei tiedä mistä alkas. Miehet on olleet viikot kämpillä. Saa nähdä tuleeko sitä tännekin työttömyyttä, kun on ollut huhuja, että tuokin yhtiö panee kaikki savotat seisomaan. Sillon ne olis taas meikäläisellä hampaat naulassa. Tympäisisi se kun niin mukavalta rupesi näyttämään. Raimon viimeinen kahden viikon tili oli 422 dol. seutuvilla. Niin jos jatkus niin ei olisi hätäpäivää. Saa sitten nähdä.- On täällä ollut muutaman kerran vähän ikäväkin.... On täällä erilaista tuon joulunkin kanssa kun alkoivat jo alusta kuun koristella liikkeitä ja katuja. Ja kyllä se on moni muukin asia täällä että ihan huvittaa. Kyllä ne ei ihmiset täällä usko Suomesta mitään, luulevat että siellä ei ole mitään, kun minä selitin millainen navetta meillä oli Miilurannalla niin eivät uskoneet..."

...."Me asutaan täällä vanhemmalla osalla kaupunkia, mutta on ajeltu paljon tuolla uudella osalla. Siellä on sieviä taloja, ja ne on hinnoissa ainakin yhtä kallita, ellei kalliimpia kuin Suomessa. Että kyllä kai tässä maassa ei ole muuta eroa Suomeen nähden kun että palkat on paremmat tavallisella työntekijällä. Ja riippuu menestys siitä miten osataan rahaa käyttää. Täällä on naistenkin palkat määrätty, että alle 1,25 dollaria tunnilta ei saa olla. Se on esim. myyjillä 10 dollaria päivä, 250 dollaria kuukausi. Jos laskee Suomen rahaksi niin se on aika hyvin...."

  Siinä olisi nyt sitten tietoa, mutta ei ole mihin verrata. Suomen palkkatasoa en muista, mutta päättelen , että se on ollut alhaisempi.

  Tulee mieleeni eräs toinen juttu siitä miten ihmiset eivät uskoneet, että Suomessa olisi mitään. Jossakin, jolloinkin, juteltiin näistä maidemme eroista. Naiset kertoivat mitä kaikkea heillä on mitä Suommessa ei ole. Kertoivat mm. teflon pannusta. Minä siihen, että onhan niitä Suomessa, minullakin oli ja se jäi sinne kaappiin. Joku siihen sanoi tuohtuneena, että eipä tuolla ollut silloin kun minä kävin siellä. Enhän minä voinut periksi antaa, joten sanoin , että niitä ei sitten ole ollut siellä missä sinä kävit. - Olipa vähällä etteikö tullut riita, ainakin jäi luulo, että nuo uudet tulokkaat ovat outoja, mitään ei uskota.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti