Matkustimme Silvastien kanssa junalla Oulaisista Keravalle. Siellä yövyimme Anja ja Tauno Puolakan luona. - He ovat kotoisin täältä samasta pitäjästä.- Tunnelma oli suorastaan uskomaton. Nauru raikui talossa, muistelimme kaikki mahdolliset vanhat hauskat jutut. Varmaankin matkajännitys purkautui tällä tavalla. Minua jännitti niin kovasti, että en ole koskaan muistanut noita tapahtumia tarkalleen. Ainakin kävimme Helsingissä vaihtamassa matkavaluuttaa ja minä kävin kampaajalla, elämäni ensimmäinen korkea rullakampaus, niin muotia silloin.- Me matkalaiset emme olleet varautuneet ihan kaikkeen, joten Anja kävi apteekissa ostamassa kaikkea mahdollista, kuten laastareita, asperiiniä ja muuta tarpeellista kaiken varalta.
Koitti lähtöaamu. Silvastin Osmo ja Puolakan Tauno veivät meidät lentokentälle, kaksi perhettä matkatavaroineen.
Lentokentällä minulle tuli aivan uudenlainen tunne. Joskus pilaillessani olen kuvannut tätä tunnetta, "minulle tuli tunne että olen niinkuin kaikki toisetkin matkaajat, en olekaan Kyllikki Pataperältä." Tottakai, parhaimpiimme pukeutuneina ei todellakaan erotuttu muista matkustajista. Tämä huikea tunne tulee minulle aina lentokentillä. - Matka alkoi. Kone kaarteli Helsingin yläpuolella, katselimme viimeistä kertaa kotimaata.
Ensimmäinen välilasku ennen Atlantin ylittävää lentoa oli Pariisissa. Sieltä lähtemisessä oli kuitenkin ongelmia. Kone oli rullaamassa kiitoradalle, kun laskutelineen pyörä putosi kiitotieltä ja sen ympärille kietoutui joitakin sähköjohtoja. Kone ei päässyt eteenpäin. Kohta meille ilmoitettiin, että kaikki matkustajat kuljetetaan takaisin lentokentälle. Näin tapahtui ja tuli tieto, että lento viivästyy seitsemällä tunnilla. Lentoyhtiö tarjosi matkustajille lounaan. Siihen kuului paistettua kanaa ja vihanneksia, juomana oli valkoviiniä. Ei maistunut hyvältä meidän suussamme, se maistui aivan samalle kuin lapsena oli tullut maistettua vettä kukkavaasista. - Samassa pöydässä kanssamme oli kreikkalainen liikemies, joka kovasti halusi jutella kanssamme. Minä olin kesän aikana opetellut englantia kirjekurssin avulla, joten yritin jutella sanakirjan avulla hänen kanssaan. Selvisi, että hän oli matkalla maailmannäyttelyyn Montrealiin ja että hän oli käynyt Suomessa. Tiesi myös, että Suomen presidentti on Kekkonen.
Luonnollista oli, että kaikki jatkolennot muuttuivat tämän viivytyksen takia. Seuraava koneen vaihto oli Lontoossa. Siitä muistan, miten meidät kuljetettiin koneeseen bussilla, missä matkustajat seisoivat. Lieköhän tämä muisto aivan oikein. - Atlantin ylittävän lennon määränpää oli Montreal. Siellä jouduimme yöpymään. Hotelli oli hieno ja meille luvattii herätys jatkolennolle. Uni ei kuitenkaan tullut ja menimme lentoterminaaliin aivan liian aikaisin. Siellä juotiin aamukahvit ja mitä lie otettu lapsille. Söin kahvin kanssa lohi kolmioleivän, mikä minusta oli taivaallisen ihanaa, Ajattelin, että kyllä tämä taitaa olla hyvä maa, kun ruokakin on näin hyvää.
Sieltä matkattiin eteenpäin kohti Port Arthuria pienemmällä reittilennolla. - Tällä lennolla tuli tutuksi erikoispiirre Cananadassa - siellä pidetään huolta toisistamme. - Varmaan kiinnitimme huomiota koneen henkilöstössä, kaksi keilitaidotonta nuorta lapsiperhettä. - Lentoemäntä tuli kyselemään keitä olemme, minne menossa. Kerroin, että siirtolaisiksi olemme menossa ja määränpää on Port Arthur. Lentoemäntä kysyi onko kukaan meitä vastassa. Kerroin että ei ole vastaanottajaa. Hän sanoi, että koneessa on eräs lihakuppias Port Arthurista, olisiko sopivaa, että hän auttaisi. Tottakai, mielellään otettiin apu vastaan.
Lento laskeutui kentälle kello yksitoista aamupäivällä. Olimme tulleet "uuteen maahan."
Olen lähettänyt Pariisista tällaisen kortin appiukon nimellä.
Kortin takana lukee, "Kone ajoi kiitoradan sivuun. Olemme myöhässä monta tuntia. Ei hätää.
Muistelen yrittäneeni kirjoittaa hiukan arvoituksellisen, jännittävän tekstin,
olimmehan maailmalla, vähän suuremmissa ympyröissä, mitä kotiperukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti