Minulla on sellainen muistikuva , että meillä ei ollut kotiapulaista enää silloin kun menin kansakouluun . Mentiin eteenpäin " omin väkineen ". Hyvinhän se meni , mutta varmaan isosisko joutui ottamaan ison asian haltuunsa . Tottakai isä teki raskaimmat työt , mutta kuitenkin .
Näin mentiin , kunnes olin noin kummenvuotias , isosisko , Vieno , alkoi haluta rakentamaan omaa elämää . Niin hän lähtikin , ensin kotiapulaiseksi pari kertaa ja sitten jo kouluihin ja kouluttautui ammattiin . Hän olikin meistä tarmokkain .
Näin jälestä päin kun ajattelee , hän lähti ja oikeastaan oli sen jälkeen kotona vain lomillaan . Odotettiin aina kovasti hänen tuloaan . Se oli jotakin hienoa ja kiinnostavaa , kun hän kertoi asioista maailmalla . Joskus muistelen , kuinka hän oli hoikka ja kepeä . Kun kuultiin sitä niin harvinaista tanssimusiikkia ja tuli säkkijärven polkka , hän sieppasi katosta roikkuvasta voimistelurenkaasta kiinni , tanssi nuoruuden riemulla ja pyöri kepein kintuin kuin hyrrä . Minusta se oli ihastuttavan näköista ja se jäi mieleeni ainaiseksi . Se oli isosisko .
Lomat menivät ohi ja hän meni taas , kengän korot kopisten ja takki hulmuten .
Vuosikymmenet ovat kuluneet , yhteyttä pidetään kiinteästi , tavataan niin usein kuin voidaan .
Kyllimarjaana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti