Ennen piti käyttää mielekuvitusta jännityksen luomiseksi . Pimeinä iltapuhteina puhuttiin kaikenlaisia kummitusjuttuja ja murhatarinoita . Melko tehokkaita ne olivatkin . Ei puhettakaan että olisi lähdetty " hyyssiin " illalla yksin . Kaikki tytöt mentiin porukalla iltareissulle . Harmaa iso talo ja pimeä piha tehosti tunnelmaa ihan liiaksikin .
Kerran , olin jo pitkälti toisella kymmentä , kaikki olivat menneet johonkin , jopa isäkin . Minä olin tämän tästä liian nuori menemään sinne tai tänne . Sillä kertaa en ollut liian nuori jäämään yksin kotiin . Oli tosi kolkko ilma , pimeää ja tuulista , talo rutisi ja kohahteli tuulen kourissa . Hiljakkoin oli puhuttu kamalia murhajuttuja ja sinä iltana luin jotakin jännityskirjaakin . Tuli jo nukkumaanmeno aika . Nukuin silloin etukamarissa . Etukamarista oli ovi eteiseen ja siinä ei ollut muistaakseni toimivaa lukkoa . Tuvan oveakaan ei voinut panna säppiin , koska toisten piti myöhemmin päästä sisälle . Oli tosi turvaton olo .
Menin umpipäähän peittojen alle yrittäen olla kuulematta rakennuksen rutinoita . Mutta kohta rupesi tuntumaan että pitää kuitenkin kuulla . Nakkasin peiton pois pääni päältä ja yritin panna järkeä päähäni , ei tänne nyt kertakaikkiaan tule kukaan . Hetken olin ihan rauhallinen . - Mutta sitten tuntui että kuulin jotakin . Yritin terästää kuuloani . Talo rutisi entistä enemmän .- Sitten taas kuulin jotakin , aivan selvästi kuulin hiipivät askeleet . Ne tulivat sänkyä kohti . - Silloin käsitin mitä on olla kauhun lamauttama . Makasin jähmettyneenä paikallani . Luulin kuulevani hiljaista hengitystäkin . Silloin jokin kopsahti mahani päälle . Tuntui että se on menoa nyt . Kuitenkin , siinä silmänräpäyksessä tajusin , että se olikin Pepe , meidän kissanpentu ja se halusi viereeni nukkuman . Mahtoi siinä Pepe ihmetellä , mikä hoitamis tuokio tässä nyt tuli . Pepe kehräsi niin rauhoittavasti , että yhdessä nukuttiin tuossa tuokiossa .
Toisen kerran , nukuin verannon päällä . Lieköhän ollut sama syksykesä . Verannon päällä nukkuessa ei ollut edes ovea minkä takana olla . Sinne tultiin seinän vierellä olevasta aukosta . Sänky oli toisella seinustalla . Siihen sänkyyn näkyi rakannuksen ullakko , " vintti ". Iso musta aukko näkyi silmiin , kun makasi sängyssä . Oikein , kun tuijotin sitä aukkoa , näytti kuin jotkin hahmot olisivat liikkuneet siellä . Oijoi , miten pelotti . Isä nukkui pirtissä , onneksi , että oli hiukan turvallisempaa kuin etukamarissa . Kaikki muut sisarukset olivat kai elokuvissa .
Sitten , olisikohan ollut samainen ja vihonviimeinen kesä , kun olin kertakaikkiaan liian nuori joka asiaan .
Olin säästänut rahaa viikkokausia ja luulin vihdoinkin pääseväni elokuviin , mutta eipäs . Isä sanoi , kun touhusin , että ei kai se Kyllikki lähde , olet liian nuori . Olin niin vihainen , että korvissa suhisi . Mutta isän sana oli laki . Juolahti mieleeni että , ei tämä tähän pääty . Menin mököttämään verannon päälle . - Isälle " ruukattiin " tehdä peti sivusta vedettävään sänkyyn , -en tehnyt sitä . Sitten myöhemmin isä tuli eteiseen ja sanoi , lähetäämpä hakemaan hevoset . Minä sanoin , että en lähde . Isä ei kovistellut minua ollenkaan , vaan meni pirttiin . Arvasi kai mistä oli kyse . Kun pojat tuli melko myöhään kotiin isä kuului sanovan lähtiskö jompi kumpi hakemaan hevoset , kun Kyllikki ei lähtenyt . Kukaan ei ihmetellyt , miksi .
No vihdoin ja viimein syksymmällä minäkin pääsin elokuviin . Ensimmäinen kuva oli , Valkoinen peura . Se oli nuorelle melko jännittävää katsottavaa . Mutta toinen kuva oli joku rakkaustarina , minut laitettiin kotiin , koska se ei muka ollut mulle sopivaa . - Nyt kun ajattelen , ei olisi haitannut jos olisin nähnyt jonkun parin suutelevan ja sitten olisi näytetty pilviä . - Sensijaan , kun minä onneton jouduin lähtemään kotiin yksin ja pimeässä , se vähän haittasi sellaisen elokuvan jälkeen . Kyllä minä juoksin henkeni edestä . Koko ajan se noidaksi muuttunut nainen tuntui tavoittelevan minua .
Olikohan tässä jutussa se pelkokerroin .

Mikas se oli se tarina, missa lettinauhat napsahtelivat kun juoksit ja luulit etta joku seuraa?
VastaaPoistaLettinauhat lepattaa toisessa jutussa
VastaaPoista